lauantai 29. joulukuuta 2007

Joulu tuli ja meni

Jouluaatosta tapaniin vietimme joulua, muuten aika on kulunut melko pitkälti taloa valukuntoon laittaessa. Valupäivämäärä on siirtynyt muutaman kerran (meidän onnemme, ei ole tarvinnut ihan hirveellä kiireellä tehdä töitä), mutta nyt se on varmistunut. Tammikuun 2. päivä klo 7 valuporukka ja betoniauto tulee ja silloin on aika myöhäistä vikistä jos jokin on mennyt pieleen. Eli nyt hieman jännittää että onko siellä varmasti kaikki oikein ja tarpeeksi hyvin tehty...

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Lyhyillä yöunilla

Talo sai tänään lattialämmitysputket ja se tarkoitti sitä, että eilen tontilla vierähti rutkasti aikaa lattiaa verkottaen ja kattoa muovittaen.


Joku väsynyt klo 02:10, kun kaikki verkot olivat paikoillaan.

Kello näytti 02:40 kun pääsimme kotiin ja tänä aamuna työt alkoivat tietenkin normaaliin aikaan (zzz...). Tänään töiden jälkeen kävimme kurkkaamassa lattialämmitystä ja hyvältähän se näytti. Muovitimme vielä hieman ja laitoimme varastoa valukuntoon. Aikaisin kotiin, jotta huomenna taas jaksaa olla pitkän päivän puuhaamassa. Lattia valettaneen joulun välipäivinä, ehkä. Aika näyttää :)

maanantai 17. joulukuuta 2007

Edelleen kiire

Viikonloppu meni tontilla ilmanvaihtoputkia asennellen, välipohjaa muovittaen ja lattiaa verkottaen. Tänään jatkoimme siitä mihin eilen jäimme ja huomenna on jälleen illaksi tekemistä. Keskiviikkona tulee lattialämmityksen asentaja, joten lattian on oltava verkotettu ennen sitä. Tässä muutamia kuvia:


Herra apinoi viikonloppuna ilmanvaihtoputkia paikoilleen


Muovit katossa (huomaa hieno styroksiovi!)


Muutama verkko laittamatta

sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kiire

Tontilla olemme olleet lähes joka päivä ja aika usein varsin myöhään, joten kirjoittelua ei ole jaksanut harrastaa. Viime viikonlopun urakkana oli talon lattian/sorapatjan tasoitus ja lattiastyroksien latominen. Piirtelimme myös väliseiniä kohdilleen. Perjantaina sähkömies tuli tekemään muutamia putkivetoja seiniin ja nyt viikonloppuna laitoimme ensimmäisiä harjateräsverkkoja styroksin päälle. Herran isä ja MT olivat eilen avustamassa ilmastointiputkien eristämisessä, itse jatkoimme tänään. Viime viikolla neidin isä oli myös parina päivänä jeesimässä. Kiitokset kaikille avusta!

Huomenna putkimies tulee laittamaan vesiputket styroksiin, jonka jälkeen saamme laitettua loput teräsverkot. Eipä muuten ihan helppoa 8mm teräksen katkominen!! Neiti yritti kaikin voimin pulttisaksilla niitä katkoa, mutta siitä ei ollut tulla mitään. Herraa hieman huvitti moinen sähellys kun toinen yritti seistä saksien päällä eikä siltikään teräs halunnut mennä poikki. Huh. Oikean tekniikan löydyttyä alkoi mennä paremmin, mutta vielä jonkin aikaa täytyy treenata ennen kuin pääsee maailman vahvin nainen-kisaan :)

Tulevalla viikolla pitäisi puuhata ilmastoinnin eristyksen parissa. Perjantaina tulee lattialämmityksen asentaja, eli ensi viikonloppu meneekin sitten välipohjan parissa. Jos sen saisi tehtyä olisi kaikki valmista valua varten. Eli tekemistä riittää.


Kuvassa eteinen ja väliseinän paikka


Vähiin käy styroksin kanssa pelleily (vihdoin)


(Painavien!) verkkojen alle sommittelimme koroketassuja


Tältä talo näyttää tällä hetkellä. Talon edessä näkyvä roskakasa on tosin saatu poistettua.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Hitaasti kiirehtien

Viikonloppuna olimme tontilla puuhaamassa, kaivoimme radonputken sokkelin sisäpuolelle ja nostimme eristysvilloja "välikatolle". Suurin urakka oli kuitenkin autokatoksen kattotiilten rehaaminen, herra ja tämän kaveri J niitä kantoivat ja herran sukulaiset latoivat ne paikoilleen. Suurkiitos kaikille taas kerran avusta!

Putkimies tulee huomenna laittamaan viemäriputkia, eli voinemme viikonloppuna tasoittaa sorapedin ja levitellä styroxlevyjä. Tekemistä riittää, mutta tontilla on oikein kiva olla viikonloppuna, kun valoisia tunteja riittää. Näin arkisin, pimeällä ja väsyttävän työpäivän jälkeen ei millään jaksaisi hinautua 30 kilsan päähän nypeltämään jotain. Tuntuu kuin ei saisi tehdyksi yhtikäs mitään. Laiskamato iski tänään neidin kankkuun, mutta toisaalta huomenna tämä pääsee lähtemään jo valoisaan aikaan kahdelta, eli ekstratehokkaasti silloin ja viikonloppuna taas sitten molempina päivinä =)

maanantai 19. marraskuuta 2007

Tiiletkin katolla

Jukka-talon asentajaporukan vetäjä soitti äsken ja kertoi, että kattotiilet ovat nyt siellä missä pitääkin. Vaude, hurjan tehokkaita olivat! Heiltä meni siihen päivä, meiltä se olisi vienyt kovin paljon pitempään. Iso kiitos neidin tädin miehelle tämän mahdollistamisesta :)

Viikonloppu vierähti tontilla, molempina päivinä tuli oltua kellon ympäri puuhaamassa. Rankkaa, mutta kivaa tekemistä. Sunnuntaina saimme apuja herran sukulaisista, tekivät autokatosta (enää puuttuvat räystäslaudat ja kattotiilet!). Itse laitoimme tuulensuojalevyt ja tuulenohjauspahvit talon räystäiden alle.

Tänään on taukopäivä, lihakset menevät muuten lakkoon. Huomenna olisi tarkoitus mennä ihastelemaan talon kattotiiliä ja tehdä samalla jotain hyödyllistä. Yritämme saada lattian siihen pisteeseen, että lattiavalun voisi tehdä kolmen viikon päästä. Kiirettä pitää. Mutta kivaa on silti. Meidän talo. Ei voi käsittää. =)

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Talopaketti saapui

Viime päivät ovat menneet ihmetyksen vallassa. Maanantaina olimme tontilla tekemässä viimeiset valmistelut ennen talopaketin saapumista. Aikaa siinä kului ja kello 22.30 huomasimme, että tonttialuettamme lähestyy Jukka-talon täysperävaunullinen rekka. Hui! Talomme tulikin jo silloin! Turisimme hetken kuljettajan kanssa ja hän jäikin rekkaansa tutimaan kun me suuntasimme kotiin yöpuulle.

Tiistaiaamuna 06.30 neiti ja hänen isänsä lähtivät tontille kuljettajan kavereiksi kuormaa purkamaan. Pari tuntia meni nopeasti siinä hommassa.


Tavarakuorma purettu tontille

Asennusporukka tuli 08.30 ja alkoi heti hommiin. Olivat kyllä vikkeliä kuin hillerit ja taitavia kuin mitkä! Seinäelementit olivat pystyssä iltapäivällä ja porukka suuntasi hotellille kuudelta, pitkän päivän jälkeen.


Elementit nousevat

Tänään aamulla tuli nosturiauto nostamaan kattotuolit ja päätykolmiot paikoilleen. Asentajat olivat taas rivakoita ja iltaan mennessä katto oli tiiliä vaille valmis. Huomenillalla täytyy käydä vakoilemassa mitä ovat saaneet päivällä aikaiseksi.


Katto valmistumassa

Itse olemme hääränneet autokatoksen kimpussa, valoimme pilarit paikoilleen ja laitoimme pystypaneloinnit elementtien saumakohtiin. Lisäksi pitää vielä hieman säätää autokatoksen routaeristeitä.

Viikonloppuna olisi tarkoitus jatkaa autokatoksen ja talon parissa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Puuhastelua isänpäivänä

Eilen ja tänään kanssamme tontilla olivat samat kuin viimekin viikonloppuna, kiitos taas todella paljon avusta! :)

Saimme talon kuistin valettua (pientä hienosäätöä jäi huomiseksi kun sementti loppui), lisäksi autokatos sai aluskatteet päälleen. Huomenna pitää tehdä kuisti loppuun, laittaa maakiiloja, radonhuopia ynnä muuta pientä mukavaa. Nyt vain sitten toivotaan, ettei taivaalta tule lunta, rakeita tai pieniä elefantteja, sillä muuten aluskate on entinen.

Blogger ei jostain syystä halua ladata kuvia, höh.

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Kattotuolit paikoillaan

Pyyntömme taidettiin kuulla, sää oli tänään mitä hienoin! Tontilla kanssamme olivat herran isä, setä, täti ja tädin mies. Ihme kyllä, viime päivien tuulet ja sateet (tai jokin yliluonnollinen voima) olivat suoristaneet autokatoksen elementtejä kuin itsekseen. Siten niiden suoristamisessa ei kauan nokka tuhissut. Elementtien tukemisen ja kiinnityksen jälkeen kattotuolit nostettiin paikoilleen. Routaeristeitä laitoimme myös ja lisäksi täti putsasi talon sokkelin yläreunaa tasaiseksi, jotta asennusporukka pääsee laittamaan alaohjauspuun heti paikoilleen.

Kuvia tulee heti kun blogger haluaa niitä ottaa vastaan :)

lauantai 3. marraskuuta 2007

Ensilumi!

Saimme ensimmäiset lumet tänne etelään, kiva kun on hieman valoisampaa :) Silti voisi olla hieman pitempään lumetonta, sillä talopaketti tulee kymmenen päivän kuluttua ja sen asennuksen soisi olevan ongelmaton. *jännittää*

Pääsimme vasta tänään tontille (viimeksi maanantaina), sillä neidin olkapää-hartiaseutu reistaili kaiken lapioinnin seurauksena. Tänään saimme seuraksemme herran siskon ja tämän mielitietyn ja siten routaeristeet löysivät paikkansa oikein nopeaan tahtiin. Eipä siellä koleassa räntäsateessa olisi paria tuntia enempää viitsinytkään olla. Muutama käsipari lisää tekee kyllä ihmeitä, saimme hetkessä tehtyä enemmän kuin kahdestaan muutamassa illassa. Suurkiitos molemmille avusta!!!

Huomenna heti aamusta takaisin puuhaamaan, tarkoituksena olisi touhuta autokatoksen kimpussa ja laittaa viimeiset routaeristeet. Saanemme lisävahvistusta sukulaisista, jeejee! Katkarapupiirakka valmiina, juomat kylmässä, makkarat ja sinappi odottavat jääkaapissa, grilli viritettynä...kunpa meitä sää vielä huomenna suosisi, niin saisimme varmasti paljon tehtyä :)

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

Laiskottelua

Lauantaina ei tullut oltua koko päivää tontilla, mutta se aika mikä oltiin, käytettiin tehokkaasti :) Herran isä ja MT tulivat auttamaan, neiti ja MT laittoivat eristeitä sillä aikaa kun miähet touhusivat autokatoksen kimpussa.

Tänään kävimme laittamassa routaeristeitä hankalimpiin kohtiin (salaojien tarkistuskaivojen ja sedevesiputkien ympärille), hidasta puuhaa. Onneksi eristyshommat ovat pian valmiita.

Huomenna töiden jälkeen taas puuhailemaan, työmaavalot täytyy ottaa mukaan kiitos talviaikaan siirtymisen :) Marraskuun 13. lähestyy nopeasti, jännää. Neiti aikoo ottaa tiistain ja keskiviikon vapaaksi päästäkseen todistamaan talotoimitusta.

Eipä muuta juuri nyt.

torstai 25. lokakuuta 2007

Routaeristeitä

Tällä viikolla olemme lähinnä laittaneet routaeristeitä paikoilleen. Herralla on vapaapäivä huomenna, joten hän viilannee autokatosta ja laittaa mahdollisesti loput routaeristeet. Lauantaina olisi tarkoitus olla koko päivä tontilla autokatoksen kimpussa ja sunnuntaina jatkamme hommia jos pelikunto on kohdillaan (30-vuotissynttäreille menossa lauantaina). :)

lauantai 20. lokakuuta 2007

Autokatos alkaa muotoutua

Rakentamista ajatellen on ollut aivan huippukelit viime päivinä: aurinko paistanut, ei liian kuuma...ja siten onkin tullut viihdyttyä tontilla oikein hyvin.

Routaeristeet on laitettu autokatoksen osalta lähestulkoon kokonaan, huomenna on vuorossa talon ulkopuolisten eristeiden laitto. Tänään ja eilen kasasimme autokatoksen elementtejä - älyttömän kivaa puuhaa :) Eilen auttamassa oli neidin pikkuveli, tänään neidin isä. Isot kiitokset molemmille!

Lisäksi kivana yllärinä neidin serkku kävi tänään poikansa kanssa meitä tontilla moikkaamassa. Kahvitauko tuli juuri sopivaan saumaan :) Kiitos tuomisista!

Nyt ei sen enempää höpöttelyjä, kuvat näyttäkööt missä mennään.


Seinäelementit nousivat melko kivuttomasti paikoilleen


Elementit asennettu, seuraavana vuorossa yläohjauspuut


Talon perustus on täyttöjä myöten (melkein) valmis, kuvassa meitin tuleva pääsisäänkäynti/kuisti

tiistai 16. lokakuuta 2007

Rautakeppejä...

Neiti kävi töiden jälkeen rautakaupassa pyörimässä ostoslistan kera. Tekeytyipä tällä kertaa hieman avuttomaksi hameväen edustajaksi ja sai kuin saikin oikein hyvää palvelua. Ei tarvinnut kuin vilauttaa ostoslistaa, niin tavarat kantautuivat kärryihin =) Pieni hymy auttaa kummasti.

Myyjällä(kin) oli pokka pettää kun hän sai kuunnella selitystä siitä, "kun tarvitsisi jotain sellaista kapistusta, jolla saa lyhennettyä sellaisia rautakeppejä, jotka törröttävät sokkelista..." "Niin, varmaan tartuntarautoja tarkoitat?" "Joo, just niitä!" "No mennääs kattomaan noita rälläköitä."

Oli miten oli, tavarat saatiin hankittua ja hetkeä myöhemmin lähdimme tontille tarkoituksenamme asentaa autokatoksen alaohjauspuut. Naapuri lainasi sahaa (koska unohdimme oman kotiin) ja aikaansa auttaen meidät homman alkuun. Loppuillasta alkoi olla aika pimeä, eikä työmaavalo tahtonut ihan riittää. Huomenna täytyy käydä katsomassa mitä tänään tuli räpellettyä...

maanantai 15. lokakuuta 2007

Autokatos saapui

Tänään oli jännä päivä, autokatoksemme matkasi Kauhajoelta Etelä-Suomeen naapuritontillemme (meidän puolelle ei mahtunut).


Purkuhommat alkamassa


Elementtien ja puutavaran siirrossa ei kuskilla kauan nokka tuhissut

Herran isä kävi vielä hakemassa läheisestä sekatavarakaupasta meille ison pressun, jolla saimme puutavaran peitettyä.

Tontilla oli tänään pari hessua viimeistelemässä (slammaamassa) talon perustuksia. Autokatoksen perustukset ovat jo valmiit ja nyt pitäisi virittää salaojaputket ja -kaivot siihen ympärille. Maanrakennus-urakoitsija jäi pimenevään iltaan tekemään täyttöjä ja tasoituksia, niin että pääsemme viikolla autokatosta kyhäämään. Huomenna yrittänemme laittaa alaohjauspuut autokatokseen, keskiviikkona neiti touhuaa soran, salaojaputkien ja styroksin kanssa (jos saamme materiaalit tontille) ja torstaista sunnuntaihin jatkamme autokatoksen parissa. Sellaista tiedossa tällä hetkellä...

torstai 11. lokakuuta 2007

Sähköhommia ja muuta

Kaikkea pientä on ehtinyt tapahtua. Neiti kävi tiistaina kalliolämpöpumppuostoksilla. Ei halpa, mutta kuitenkin niin kannattava investointi pitemmän päälle. Ja myyjä oli tosi hyvä, sekin vaikutti ostopäätökseen hyvän tarjouksen lisäksi :) Asennukseen kuuluu kaikki, eli koko setti (lämpöpumppu, kallioporaus, asennus ja lattialämmitys) tulee "avaimet käteen"-periaatteella. Kiva juttu, ei sitten tarvitse sitä miettiä sen enempää. Eikä meidän putkimies olisi edes halunnut asentaa lattialämmitystä, joten tämä meni paremmin kuin hyvin.


Yllä olevassa kuvassa näkyvä takka on myös alustavasti tilattu. Vielä pitäisi miettiä otammeko valmishormit vai perinteisen muuratun.

Eilen tontilla oli käyty vetämässä sähköjä (tai jotain) ja tänään siellä täytellään autokatosta ja sen ympäristöä. Autokatos toimitetaan maanantaina, se varmistui eilen. Neiti pääsee syyslomalla nikkaroimaan (kehoitamme varomaan lenteleviä nauloja ja vasaroita) =)


Tämän päivän jälkeen näyttää autokatoksen ympäristö taas hieman erilaiselta...


Talon perustukset tällä hetkellä. Niillä ei ole ihan niin kiire, sillä talo tulee vasta viiden viikon kuluttua.


Klapejakin on syntynyt muutama lisää

Syysloman jälkeen on vuorossa sähkösuunnittelu. Sähköfirma on jo sitä aloitellut, mutta haluamme (yllättäen?) itsekin tuoda julki oman näkemyksemme siitä mihin toivoisimme lisävalaistusta. Eipä tässä muita ihmeempiä juuri nyt...

maanantai 8. lokakuuta 2007

Perustukset lähes valmiit

Neiti kävi eilen kurkkaamassa mitä tontilla on tapahtunut ja selvästi siellä oli ahkeroitu perustusten kimpussa. Blogger ei vain halua liittää kuvia juuri nyt, joten ehkäpä huomenna tulee katseltavaa.

Huomenna neiti käy Lohjalla juttelemassa kalliolämpöpumpputarjouksesta. Tänään oli vuorossa takasta sopiminen. Voisipa olla muutamia päiviä poissa töistä, ehtisi sumplia rakennusjuttuja enemmän... :)

maanantai 1. lokakuuta 2007

Sokkeli alkaa hahmottua

Herra kävi viikonloppuna tontilla koiranulkoilutusmielessä ja räpsäisi samalla todistusaineistoa: sokkelia näkyy jo pari kierrosta!



Tänään meidän piti lähteä puuhommiin, mutta työt ja kodinhoidolliset toimenpiteet sekä nopeasti pimenevä ilta estivät lähdön. Ehkä huomenna...

Kamalaa tahtia tulee nuita laskuja. Voisipa jossain vaiheessa (elämää) todeta, että rahantuloa ei voi estää. Nyt se on hyvin pitkälti niin, että sen menoa ei voi estää :)

tiistai 25. syyskuuta 2007

Anturat valettu!

Neiti jäi tänään kotiin tekemään töitä, kun herra ja neidin isä suuntasivat tontille puuhommiin. Sekä talon että autokatoksen anturat ovat nyt valetut, hieno homma! Neidin isä pilkkoi puita ihan urakalla (tack för hjälpen!) ja sen tuloksena meillä on nyt toinen iso kasa klapeja.


Talon anturat valmiina


Antura lähikuvassa, taustalla autokatoksen pohja

Saimme tänään postissa rajanaapurien piirustukset, pitäisi sutaista nimet paperiin ja lähettää paluupostina heille. Saanevat rakennusluvan lokakuussa. Hassu sattuma, he olivat valinneet talonsa väriksi ihan saman vaaleankeltaisen kuin mekin. Ja katto tietenkin savitiilenpunainen, kuten meilläkin. Onneksi talot sentään ovat ihan erinäköiset, etteivät ihan identtisiltä kaksosilta näytä.

perjantai 21. syyskuuta 2007

Anturamuotteja näkösällä

Neiti kävi tänään peittelemässä puukasoja pressuilla ja samalla tuli ihmeteltyä tontilla tapahtuvia muutoksia. Anturamuotit ovat talon osalta paikoillaan ja autokatoksen pohjakin on jo pitkällä.


Muutama hassu harkko...


Pian tämäkin pohja on valmis


Sähkökeskus oli käyty asentamassa jo maanantaina

Tuntuu älyttömän kivalta seurata tontin tapahtumia, ei oikein osaa käsittää, että kaikki siellä on todella meidän...

torstai 20. syyskuuta 2007

Pohja pian valmis

Maanantaina pidettiin aloituskokous, johon osallistui neidin lisäksi vastaava mestari ja kunnan rakennuspuolen kaveri. Varsin leppoisissa tunnelmissa meni, mitä nyt kunnan kaveri oli hieman huvittuneen oloinen siitä, että yritämme itse saada taloa aikaiseksi. Aivan varmasti palkkaamme kirvesmiehen jos jostain tipahtaa pari tukkua seteleitä, siihen asti puuhailemme ihte :)

Kävimme eilen tontilla vakoilemassa pohjien tekoa ja samalla tuli tehtyä hieman klapeja.


Salaojaputket ja tarkastuskaivot ovat paikoillaan. Saisikohan niihin maalata vaaleanpunaisia kukkia? Olisi paljon kivemman näköistä... =)


Pressun alla klapeja, lisää pressuja täytynee viedä huomenna, jotta saa suurimman osan puista piiloon.

Ihmeellisen paljon aikaa saa kulumaan tähän projektiin liittyvään säätöön. Puhelimessa ja sähköposteja lähetellessä vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Kauhia sumpliminen joka asiassa, eikä oman työn ohella ole aina aikaa hoitaa kaikkea heti silloin kun pitäisi. Mutta kyllä tämä tästä...*odottaa jo ensi kesän kymmenviikkoista lomaa* :)

lauantai 15. syyskuuta 2007

Voiko tontti hukkua multaan?

Kävimme tänään tontilla pyörähtämässä, hieman puita tuli pilkottua. Noin muuten lähinnä taivastelimme tontin ulkonäköä, ei tahdo uskoa että siellä joskus tulee olemaan muuta kuin multakasoja ja polttopuita.


Kyltti on päättänyt piiloutua maan alle...


Talon kohdalla näyttää nyt tältä, vielä tarvitsee nostaa pohjaa muutamilla kymmenillä senteillä.


Autokatos tulee tähän neljän viikon päästä (!?)

Viikolla tehdyt puhelut ja lähetetyt sähköpostit ovat paljastaneet muutamia toivottavasti pieniä ja helposti ratkottavia ongelmia. Niistä enemmän myöhemmin, sillä nukkumatti soitti juuri ovikelloa - täytyy mennä :)

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

Rakennuslupa!

Jihaa, saimme rakennusluvan! Kuulemma kaikki eilisessä kokouksessa käsitellyt hakemukset menivät läpi, mikäs sen mukavampaa. Tänään neiti soitteli ja sähköposteili sitten ihan urakalla. Rakennusprojektin aloituskokous saatiin mahdutettua ensi maanantaiksi ja lisäksi löysimme sähköurakoitsijan näinkin kiireellisellä aikataululla. Neidin työkamun miehen firma tekee sähköhommat, vaikutti oikein hyvältä.

Huomiselle jäi vielä hieman soiteltavaa, sumplittavaa ja muuta tekemistä, ei ainakaan tekemisen puute vaivaa.

Tekisi melkein mieli lähteä juhlistamaan rakennusluvan saamista kun tililläkin olisi hieman pankista tänään haettua rahaa ;D No ei, nyt laskunmaksuun...

P.S. Kuvia laitamme heti kun tontti on hieman inhimillisemmän näköinen. Nyt siellä on noin miljoona kuutiota savea ja puoli miljoonaa kuutiota kivilouhetta. Ihan kuin hurrikaani Felix olisi käynyt kylässä.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Suunnitelmia, suunnitelmia, suunnit....

Huoh. Pää täynnä suunnitelmia, kaikenlaisia sellaisia. Tänään tapasimme LVI-suunnittelijan, joka siis piirtää meille ainakin vesi- ja viemäri- sekä lattialämmityssuunnitelmat. Ilmanvaihtosuunnitelman saanemme maalämpö/poistoilmapumppu-paketin yhteydessä. Perustussuunnitelma on onneksi jo tehty. Sähkösuunnitelmaa tarvitsemme myös piakkoin.

Neidin huominen päivä menee palkkatyön ohella aika pitkälti puhelimessa, täytyy soitella ja tiedustella ainakin 17 eri asiaa...lisäksi täytyy käydä pankissa hakemassa hieman rahaa.

Eilen kävimme tontilla pilkkomassa puita (kivaa!). Tänään meillä oli sama aikomus, mutta ihan sattumalta maanrakennusurakoitsija, vastaava mestari, räjäyttäjä ja perustusten tekijä tupsahtivat paikalle samaan aikaan, joten ilta meni lähinnä jutustellen ja suunnitellen.

Huomisen eka puhelu on kuntaan: olemmeko saaneet rakennusluvan tämäniltaisessa kokouksessa? :)

perjantai 7. syyskuuta 2007

Viikonloppu!

Keskiviikkona neiti kävi toimittamassa viimeiset rakennuslupaan tarvittavat paperit ja samalla reissulla tuli käytyä tontilla pilkkomassa puita. Nyt odotellaan ensi tiistain rakennuslautakunnan kokousta, jännää.

Pian olemme lähdössä mökille rentoutumaan, sillä rakennusluvan saamisen jälkeen alkaa tontilla todennäköisesti tapahtua enemmän...

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

maanantai 3. syyskuuta 2007

Lisää klapeja

Tänään kävimme koirun kanssa tontilla puuhommissa. Neiti pilkkoi puita (pitää ostaa kunnon halkaisukirves!) ja herra pisteli moottorisahalla pöllejä lyhyemmiksi. Hyttysiä siellä halkokasan vieressä oli ainakin tsiljoona eikä niihin tepsinyt edes neidin uhkailut siitä, että saavat kohta kirveestä turpiinsa elleivät pidä viiden metrin hajurakoa. Mikä siinä on, että hyttyset pitävät enemmän joistain ja karttavat toisia? Neiti olisi tässä asiassa enemmän kuin mielellään siellä kartettavien osastolla.

Illat alkavat hämärtyä uhkaavan nopeasti, pian ei ulkohommia pysty tekemään kuin päiväsaikaan. Oman terveyden kannalta tosiaan parempi puuhastella valosalla, muuten saattaa olla nopeasti yhtä raajaa lyhyempi. Onneksi pääsemme talopaketin saapumisen jälkeen nopeasti sisähommiin.

Räjäyttäjä oli tänään porannut autokatoksen kohdalta, räjäyttänevät huomenissa. Mekin varman suunnistamme taas töiden jälkeen tontille puuhommiin.

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Halonhakkuuhommia

Tänään kävimme nelistään (neiti, herra, koiruli ja neidin isä) tontilla ihmettelemässä räjäyttelyn jälkiä. Samalla kerralla tapasimme vielä yhdet naapurit ja saimme heiltä nimet paperiin. Nyt on kaikki naapurit kuultu, enää täytyy toimittaa muutamat puuttuvat paperit kuntaan.

Jotain pientä hyödyllistäkin piti tehdä, joten neiti sahasi muutamat pöllit ja neidin isä teki meille ensimmäiset klapit (tack!). Herra nautti dagen efter-olostaan ja koiruli järsi keppejä. Varsin leppoisa reissu siis...

Muutama kuva vielä loppuun:


Talon pohja on nyt räjäytetty, enää jäljellä autokatoksen ja liittymärailon louhinta.



Tässä on sitten joskus marraskuussa autokatos...toivottavasti!



Meitin ekat klapit...

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Aikamoisia lohkareita...

Kävimme äsken tontilla katsomassa miten paljon kalliota oli louhittu. Kivitavaraa on jo melkoinen kasa, kuten kuvasta näkyy.



Lisäksi oli kiva huomata, että maauimalamme vesi valuu nyt ihan itsestään kohti tonttimme kulmaa, pois talon kohdalta.

Tien toisella puolella olevilla tonteilla on myös alkanut tapahtua, kiva seurata muiden hommia omien lisäksi :)

maanantai 27. elokuuta 2007

Räjäytys alkanut

Hieman hiljaista on ollut blogin päivityksen suhteen. Syy tähän on se, ettei tontilla oikein ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Viime viikolla räjäyttäjä kävi porailemassa kallion täyteen reikiä ja me toivoimme, että vesisateet kiertäisivät tontin. Tänään oli räjäytetty ensimmäinen nalli, enempää ei ehtinyt kun ukkoskuuro tuli ylle. Jatkavat kuulemma keskiviikkona.

Autokatoksen pääpiirustukset saapuivat, eli saanemme vietyä loput paperit kuntaan tämän viikon aikana.

Olisi kiva jos tontilla olisi jotain tekemistä meillekin...jotenkin tottui siihen, että pääsi sinne rehkimään töiden jälkeen :) Toisaalta, jossain vaiheessa varmaan toivoo ettei lainkaan tarvitsisi mennä tontille, joten täytyy yrittää nauttia tästä puuhattomasta vaiheesta nyt kun siihen on mahdollisuus.

Räjäytyshommien jälkeen on vuorossa talon ja autokatoksen pohjien tekeminen. Rakennusluvan saamme toivottavasti parin viikon kuluttua.

keskiviikko 22. elokuuta 2007

Rakennuslupahakemus toimitettu

Herra kävi eilen toimittamassa rakennuslupahakemuksen kuntaan. Rakennustarkastaja oli papereita katsellut ja todennut niiden näyttävän ihan hyviltä. Hakemusta pitää vielä täydentää autokatoksen pääpiirustuksilla sekä parin naapurin nimmareilla. Perustussuunnitelma kolahti tänään postiluukusta, joten nyt voimme myös alkaa tarkemmin miettiä miten teemme/rakennutamme perustuksen.

Tontilla olemme käyneet maanantaina ja tänään. Maanantaina mukanamme olivat herran isä ja MT, polttivat risuja sillä aikaa kun me tyhjensimme vesilätäkköä. Urakan päätteeksi grillasimme makkaraa...nami!


Makkarat paistumassa, yksi nakki hyppäsi kyydistä

Tässä vielä kuvat siitä miltä talon paikka näytti ennen putsausurakkaa ja miltä näytti sen jälkeen...


Ennen


Jälkeen (kalliolta voisi vaikka syödä illallista...)

Räjäyttäjä oli myös tuonut kallionporausvekottimen tontille ja ainakin eilen siellä oli porailtu reikiä talon paikalle.



Tänään yritimme hieman korjailla ukonilman ja sateen aiheuttamaa tulvaa tontilla: tyhjensimme muutaman lätäkön, mutta suurimmalle emme mahtaneet mitään - siihen olisi voinut mennä uimaan. Huominen auringonpaiste ja kuumuus voisi haihduttaa veden taivaan tuuliin :)


Porausvekotin ja meidän maauimalamme

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Kallion siistimistä

Eilinen ja tämä päivä meni kalliota putsaillessa. Melkoisen turhauttavaa hommaa, kun tietää että kallio kuitenkin räjäytetään ihan pian taivaan tuuliin. Täytyy vain yrittää pitää mielessä että räjäyttäjän on helpompi porata niitä reikiä jos alusta on suhteellisen siisti. Lauantain vastaisena yönä oli satanut, joten putsailun lisäksi tyhjentelimme ämpäreillä vesilätäköitä. Kyllä siinä taas hien sai pintaan. Kohta voisi osallistua voimamies/naiskisaan, tontilla touhutessa kun kunto tahtoo väkisinkin nousta :)

Tämä kallion sutiminen on ehdottomasti tähänastisista tonttipuuhista ikävin. Ajatus siitä, että ensi kesänä voinee istahtaa omalle terassille nauttimaan strawberry margaritaa tai sangriaa, piristää kummasti.

Nyt sitten kaikki toivotaan ettei pariin päivään sada vettä, muuten tulee kiire saada pumppu tontille lätäköitä tyhjentämään. Talonrakennus lienee helpompaa jossain Karpathoksella, missä ei puoleen vuoteen sada juuri lainkaan. Pakkasesta ne eivät varmaan ole kuulleetkaan...

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Hävityksen kauhistus

Miten jättimäinen multa- ja kivikasa voi koskaan muuttua taloksi? Tänään tontille mennessämme tuli mieleen josko tontilla olisi yöllisen ukonilman kaverina käväissyt myös pieni trombi...sen verran mullistava oli näkymä. Mutta se vissiin kuuluu asiaan näissä kaivuuhommissa. Hankala siististi myllätä maata :)


Kaivuri hommissa

Lisäksi kävi ilmi, kun talon kohdalta rupesi kaivelemaan, että alla onkin yllättävän epätasainen kalliopohja. Räjäytettävää on n. 50m2:n sijaan 180m2...onneksi tuo lisäkustannus kuitenkin mahtunee budjettiin. Kuten yksi tulevista naapureistamme tänään tontin kulmalla totesikin: "Tietää ainakin sitten mihin ne rahat menevät" =)


Tuohon se tönö sitten joskus tulee...

Viikonloppuna pitäisi mennä katuluudalla suihkimaan kalliota puhtaaksi, jotta räjäyttelijä pääse helpommalla (ja me taas säästämme muutaman lantin kun ei tule lisäkustannuksia sottaisen kallion takia). Iloinen asia on se, ettei autokatos/varaston kohdalta tarvitse räjäyttää...mutta vesi-, sähkö- sun muille putkille sitä vastoin tarvitsee posauttaa pieni railo.

Kyllä tämä tästä. Edelleen tuntuu kivalta kun tontilla tapahtuu vaikkei itse käy siellä kuin ihmettelemässä.

maanantai 13. elokuuta 2007

Kaivuuhommat käynnissä

Oli jännä ajaa illalla tontille kun tiesi maanrakennusurakoitsijan aloittaneen hommat. Ei voi muuta sanoa kuin että mullin mallin olivat kannot, risut ja männynkävyt :) Täytyy vain kovasti uskoa siihen, että jossain vaiheessa siinä vielä tönöttää talokin, vaikkei nyt ihan siltä näytäkään.


Kunhan nuo kannot tuosta häviävät, niin...


Kaivuri odottelee huomista työsarkaa

Eilen tuli sateen vuoksi käytyä tontilla kahteen otteeseen. Aamupäivästä herran isä ja MT olivat polttamassa risuja, myöhemmin me menimme kahdestaan sinne jatkamaan risukasan tuhoamista.

Torstaina tuli sitten piipahdettua lääkärissä ja kyseessä oli tosiaan pehmytkudosvaurio/reiden ruhje, joka koiven lepuuttamisella, kipulääkkeillä ja perjantaina hankitulla kokovartalopuudutuksella katosi melko huomaamatta. Nyt voi sitten taas suunnata tontille hommiin, kunhan vain kaivuuhommat on saatu päätökseen. Siellä ei juuri nyt ole meille oikein tekemistä, ei viitsi kaivurin edessä pyöriä...
ehkäpä taas huomenillalla kurkkaamaan mitä siellä on tapahtunut meidän töissä ollessamme.

torstai 9. elokuuta 2007

Tukki-tapaturma

Maanantai-, tiistai- ja keskiviikkoillat menivät tonttia siistien ja pöllejä sahaillen. Herran isä ja MT olivat auttamassa tiistaina, tackar och bockar :)

Pöllien pilkkominen on jo selvästi loppusuoralla ja eilen taivastelimmekin polttopuittemme määrää. Näyttää siltä, että sauna ja takka lämpiävät niillä ikuisesti. Tonttia on haravoitu siistiksi risuista ja risukasojen siirtoon saimme helpotusta tonttinaapurin kottikärryistä, kiitos lainasta! Nyt kelpaa maanrakennusurakoitsijan tulla tonkimaan tonttia taas mullin mallin...

Eilen illalla kävi harmillinen juttu. Olimme kahdestaan tontilla ja suunnittelimme jo kotiinlähtöä, piti enää iltapuhteeksi siirtää muutamia pöllejä pois kaivurin tieltä. No, vikoja metrisiä (painavia!) pöllejä siinä kannettiin, niin eiköhän neidin nilkka sitten tarttunut läheisessä kannossa törröttäneeseen keppiin? Tasapaino horjahti ja neiti tömähti maahan, jolloin kantovuorossa ollut tukki tippui oikealle reidelle. Kipu sumensi näkökentän hetkeksi ja täytyy todeta, että onneksi ei ollut yksin tontilla, sillä herran piti nostaa tukki pois jalalta. Tuntui siltä, että joku olisi potkaissut koiven ihan kunnolla "puujalaksi". Tämä puujalka tuntuu vain kestävän hieman tavallista pitempään, sillä tänään kävely, tai mikään muukaan liikkuminen, ei tunnu lainkaan mukavalta. Menossa iltapäivällä, ystävän patistamana, lääkäriin tarkistamaan että se oli vain lihas joka sai tällin eikä mitään sen vakavampaa.

Rakennusprojektin suunnittelupuolella on tapahtunut sen verran, että olemme löytäneet mukavan oloisen sähköasentajan, jonka kautta saamme myös sähkösuunnitelman. Häntä monet suosittelivat, joten onneksi löytyi aikaa tulla myös meidän projektiimme. Lisäksi olemme toimittaneet pohjatutkimuslausunnon ja perustuksen mittapiirustukset firmaan, josta saanemme piakkoin tarjouksen perustussuunnitelman tekemisestä. Eilen veimme myös papereita ja kuvia LVI-työnjohtajalle, joka varmaankin pystyy sen jälkeen sanomaan jotain LVI-asennuksen hinnasta. Naapureille olemme lähettäneet talomme piirustukset ja naapurinkuulemislomakkeet palautuskuoren kera, nyt odottelemme vastauksia.
Tänään pitäisi hakea Jukka-taloilta sellainen rakennushankeilmoitus-kyltti, jossa lukee "Tähän valmistuu meitin talo" :) Sellaista täällä tällä hetkellä...

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Moottorisahan melua

Eilen ja tänään on taas tullut vietettyä aikaa tonttiloilla pöllejä lyhennellen. Muuten ihan kivaa hommaa, mutta moottorisahan melutaso (118 dB) on korvatulppienkin läpi korvia huumaava. Täytyy yrittää saada töistä kuulosuojaimet lainaan muutamaksi päiväksi, niin että varmasti kuulemme toistemme jaaritteluja vielä eläkkeelläkin ;)

Perjantaina löysimme LVI-suunnittelijan, joka tekee meille putkisuunnitelmat syyskuun aikana. Aika kiirettä on tällä hetkellä LVI-puolella, sai muutamiin paikkoihin soitella ennen kuin tärppäsi. Seuraavana on vuorossa perustussuunnitelman tekijän sekä sähkömiehen metsästys.

Nyt illalla täytimme kahdestaan rakennuslupahakemukset loppuun. Sekin kävi ihan työstä, etenkin tontilla sahanpurun ja tukkien seassa vietettyjen tuntien jälkeen. Enää puuttuu autokatoksen pääpiirustus (tilasimmekin toisen, hieman pienemmän ja halvemman autokatoksen) ja naapureiden nimmareita. Lisäksi täytyy käydä kopioimassa muutamia papereita lupahakemuksen liitteeksi, mutta muuten alkaa kaikki olla luvan suhteen kunnossa. Aika moista paperinpyörittelyä tämä onkin ollut ja tulee varmasti vielä olemaan.

Loppuun vielä iloinen ylläri perjantailta. Posti toimitti meille tontin lainhuutotodistuksen, eli nyt kiinteistörekisterissäkin näkee, että se on meidän maatilkkumme. Olimme saaneet kunnasta tiedon, että tontti on lohkomaton määräala isommasta kiinteistöstä ja että sen lohkominen (eli siitä tehtäisi erillinen kiinteistö) suoritettaisiin maanmittauslaitoksen toimesta lähiaikoina. Lainhuutotodistuksen liitteessä kuitenkin kerrottiin, että tontti on lohkottu jo alkuvuodesta. Oli pakko soittaa maanmittauslaitokseen ja tiedustella lohkomiskustannuksissa säästämäämme summaa: 860 euroa lohkomisesta ja 80 euroa rajapyykeistä, yhteensä 940 euroa! Tuolla summalla saa jo vaikka LVI-suunnitelmat :)

Aika väsy, mutta hyvä fiilis tällä hetkellä. Nyt voi taas uppoutua viimeisen Harry Potterin pariin ja valmistautua huomiseen tonttirupeamaan...

torstai 2. elokuuta 2007

Pöllejä sahailemassa

Herra oli eilen isänsä ja MT:n kanssa tontilla kolmistaan, olivat polttaneet risuja ja pilkkoneet puunrunkoja. Suurkiitos!

Tänään saimme vihdoinkin talon pääpiirustukset. Täyttänemme huomenna loput rakennuslupahakemusta varten tarvittavat paperit vastaavan mestarin kanssa ja viemme hakemuksen kuntaan ensi viikolla. Hakemus ei vielä silloin ole ihan täydellinen, mutta täydennämme sitä muutamalla puuttuvalla osalla lähiviikkojen aikana. Siten saanemme rakennusluvan syyskuussa. Tilasimme tänään myös autokatos-varaston, se toimitetaan neidin syysloman aikoihin lokakuussa. Pääsemme harjoittelemaan rakentamista autokatoksella, jonka jälkeen onkin sitten talon vuoro :)

Tämän hetkinen projekti on löytää meille joku tekemään talon LVIS-suunnitelmat, ne kun eivät sisältyneet talopakettiin. Jospa me huomenna jonkun löytäisimme.

Olimme kahdestaan koirulin kanssa nyt iltasella tontilla lyhentelemässä pöllejä takka- ja kiuasmittaisiksi. Puut pitäisi saada nyt viikonlopun aikana siirrettyä pois kaivurin tieltä, eli tekemistä riittää. Lauantaina taas hikoilemaan...


Näistä vielä sitten jossain vaiheessa klapeja

tiistai 31. heinäkuuta 2007

Risuja, p**kele...

Neiti kävi tänään tontilla, reissun päätarkoituksena oli kyllä koiran ulkoilutus, mutta saipa jotain pientä hyödyllistäkin tehtyä. Tonttia kun äkkiseltään katselee ei tule huomanneeksi siellä lojuvaa risujen määrää. Kyllä siinä varmaan saisi päivän, parikin menemään jos ne kaikki haluaisi sieltä kerätä (grrr, rasittavaa hommaa). Risujen rehaamisesta syntynyttä ärsytystä sai sopivasti purettua sahaamalla puita. Sivustakatsoja voisi ehkä huvittua kun yksinäinen hahmo tontilla vuoroin tuskailee painava rautaharava kädessä risuja kasaan, vuoroin lyhentää pokasahalla pöllejä. Tilanteen epätoivoisuutta ei ainakaan vähentänyt kova tuuli ja viistosti piiskaava sade...


Tässä tontti ja sen viisi mäntyä tänään iltapäivällä

Kun käsilihakset olivat maitohapoilla oli hyvä lähteä kotia kohti jäteaseman kautta. Tontilla olevien kantojen kohtaloa tiedustellessa kävi ilmi, että kantokuorman toimittaminen sinne maksaa reilun satasen. Ei ihan mahdoton hinta...

Pääpiirustusten pitäisi saapua tämän viikon aikana. Arkkitehtitoimistoon soittaessa kävi nimittäin ilmi, että piirustukset lähtivät heinäkuun alussa arkkitehdiltä talotehtaalle. On mysteeri miksi niitä ei ole edelleenlähetetty sieltä meille, mutta pääasia että saamme ne pian niin pääsee eteenpäin paperihommapuolella. Näimme muuten aamulla tulevia naapureita, saimme heiltä nimet naapurien kuulemislomakkeisiin samalla kun annoimme omat käsialanäytteemme heidän papereihinsa.

Ulkona tuulee ja vettä vihmoo niin, ettei nyt illalla tule enää lähdettyä tontille. Aikaa voi vaihteeksi viettää sohvalla rötväten ja hyviä leffoja katsellen :)

maanantai 30. heinäkuuta 2007

Puunkaadot hoidettu

Aivan loistava olo, saimme tehtyä paljon! Tulimme tontille puoli kuuden maissa, paikalla nuotiota sytyttelemässä olivat jo herran isä ja tämän mielitietty. Helppouden vuoksi kutsunkin häntä muuten tästä lähtien MT:ksi (MieliTietty:).

Sää suosi meitä pitkästä aikaa. Oli ihan tyyntä, eli saimme loput puut kaadettua (jihaa!). Lisäksi sadetta ropsi ensin vähän, lopulta kaatamalla ja siten risuja sai poltettua hurjan paljon. Kahvitauko voileipien kera tihkusateessa tuntui hienolta. Huomiselle ja/tai loppuviikolle jäi kolmen puunrungon pilkkominen, risujen polttaminen ja pöllien siirtäminen pois kaivurin tieltä. Tontilla meni reilu kolme tuntia ja poistuimme sieltä litimärkinä. Kotimatkalla olo tuntui oudon virkeältä, vaikka tulikin rehkittyä lihakset väsyksiin. Endorfiinit varmaankin jylläsivät samalla tavalla kuin punttistreenin jälkeen.

Suurkiitos taas herran isälle ja MT:lle suuresta avusta risujen hävittämisessä sekä kahvitauon järjestämisestä! Nuotion hiilloksella olisi varmaan paistanut makkarat kokonaiselle komppanialle...


P.S. Rautakaupan alennus oli lievä pettymys, löysimme ainoastaan taloustikkaat.

Paluu arkeen

Herralla alkoivat tänään työt neljän viikon loman jälkeen ja siten pääsemme jatkossa tontille lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin. Hän soitti äsken kuntaan ja kyseli tontin viereisen tien korkoa, jotta saamme talon oikealle korkeudelle. Vähemmän mukavaa olisi saada sadevedet tieltä siihen talon kulmille. Lisäksi tiedustelimme minne kannot voi toimittaa. Hassua sinänsä, maasta kaivetaan puuta ja yhtäkkiä se on ongelmajätettä...? Tuleva kotikuntamme vissiin ottaa kannot hyötykäyttöön, eli kantojen poiskuljetus ei toivottavasti maksa meille liikoja. Muutenkin jätehuolto näyttää laskuttavan yksityisiä paljon kiltimmin kuin yrityksiä, hyvä niin.

Eilen kävimme tontilla polttamassa risuja (niitä on vielä aikamoiset kasat). Tuuli oli hieman puuskainen, joten puunkaato olisi ollut arveluttavaa. Tänään illalla yritämme paremmalla tuurilla.

Kohta lähdemme rautakauppaan katsomaan jos vaikka alennusmyynnit olisivat vielä käynnissä ja tekisimme muutaman hyvän löydön...

perjantai 27. heinäkuuta 2007

Kolme puuta nurin

Tuntuu ettei tänään saatu oikein mitään aikaiseksi, vaikka saatiinkin :) Kolme puuta kaadettiin ja silputtiin, mukana meidän lisäksi herran isä (kiitos taas avusta!). Varmaan useamman puun olisimme kaataneet, mutta rupesi tuulemaan sen verran, että jätimme seuraavaan kertaan. Neidin piti lähteä kesken kaiken kotiin asemapiirrosta hakemaan, sillä maanrakennusporukka oli tulossa katsomaan tonttia. Vaikutti mukavalta kaverilta, mittaili ja suunnitteli. Urakan (maankaivuutyöt, louhinta ja täytöt) hinta-arvio saadaan varmaan alkuviikosta...ja kaivuuhommia tulee tekemään varmaankin elokuun toisella viikolla.

Sunnuntaina lisää, leppoisaa viikonloppua!

torstai 26. heinäkuuta 2007

Paperinpyörittelyä ja puuhommia

Vastaava mestari kävi tänään kahvilla, suunnittelimme hieman projektia ja täyttelimme muutamia papereita rakennuslupaa varten. Rakennusluvan saadakseen tulee lähettää melko monet kuvat ja lomakkeet kuntaan...

- itse rakennuslupahakemus
- rakennushankeilmoitus (1 per rakennus, tässä tapauksessa kaksi ilmoitusta)
- kopio tontin kauppakirjasta
- asemapiirros (eli mitkä jutut sijoitetaan minnekin siellä tontilla)
- rakennusten pääpiirustukset (pohjapiirustukset ja julkisivut)
- savuhormin detaljipiirustus
- jätevesijärjestelmän piirustukset ja rakennustapaselostus
- väritysehdotus
- hakemus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen

Lisäksi täytyy hyväksyttää rakennussunnitelma rajanaapureilla. Edellä mainituista meiltä puuttuu oikeastaan enää talon pääpiirustus, jätevesijärjestelmän piirustukset ja naapurien nimmarit. Lisäksi teemme muutaman pienen muutoksen asemapiirrokseen. Nykyisen piirroksen mukaan jos rakentaisi näkyisi keittiön ikkunasta autokatos ja auton kylki. Laskemme autokatosta hieman alemmas, jolloin keittiön ikkunasta on hieman nätimmät maisemat. Kivoja nämä kapeat tontit?

Iltapäivällä lähdimme koiran kanssa tontille, kaadoimme kolme mäntyä ja "siivosimme jäljet". Neiti oli ekaa kertaa avustamassa puunkaadossa vaikka aluksi vannoikin ettei meinaa mitään puita ruveta kaatelemaan. Kädet ja kantapäät ovat rakoilla, auts. Muuten meni oikein hyvin.


Puita alkaa olla sen verran että voisi ruveta lyömään vetoa siitä kuinka monta vuotta noilla takka ja sauna lämpiää...tuohon määrään tulee vielä kuusi puuta lisää.

Neidin täytyy tunnustaa, vaikka puoliksi ekoihminen onkin olevinaan, että kyllä tuntuu aika makeelta kun puu lähtee kaatumaan. Teon pystyy oikeuttamaan (lähinnä itselleen) sillä, että ei se mänty keskelle olohuonetta kuitenkaan sopisi, vaikka mielenkiintoinen sisustuselementti muuten olisikin. Ympärivuotisessa joulukuusessa voisi muuten olla ideaa... Oho, nyt alkaa päivän tohinat ja väsy näkyä juttujen laadussa, joten taitaa olla parasta mennä nukkumaan. Jaksaa sitten taas huomenna puuhommia.

Loppuun vielä kuva tontista tänään kun olimme lähdössä kotia kohti.


Nyt siihen saisi jo autokatoksen ja talon, niiden kohdilta on kaikki puut kaadettu.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Risut saavat kyytiä...!

Tänään tuntui että saatiin paljon aikaiseksi, ainakin näytti siltä. Herran iskä oli mennyt tontille jo ennen meitä (kiitos!) ja sytyttänyt pienen nuotion, jossa märät risut ja lehdet paloivat hienosti, eikö vain?



Vesuri ja kirves olivat tänään kamuina, monet oksat siistittiin ja niistä jääneet roippeet poltettiin. Koirulikin viihtyi tontilla (söi mustikoita varvuista, kaiveli taas kuoppia ja järsi keppejä pienemmiksi paloiksi).



Huomenna mennään taas, säiden salliessa, tontille polttamaan risuja. Tänään ei kaadettu puita, sillä moottorisaha saadaan huollosta vasta huomenna...eli ehkä huomenna sitten kaatuu puu jos toinenkin. Teimme uuden arvion kaadettavien puiden määrästä, niitä pitää kaataa vielä yhdeksän, jäljelle jäänee kuusi. Huomasimme etteivät muutkaan jätä ihan kauheasti puita tonteilleen, joten emme mekään :) Tekisi mieli kaataa kaikki, mutta metsätontin pitäisi vissiin ainakin etäisesti muistuttaa metsätonttia...