maanantai 13. elokuuta 2007

Kaivuuhommat käynnissä

Oli jännä ajaa illalla tontille kun tiesi maanrakennusurakoitsijan aloittaneen hommat. Ei voi muuta sanoa kuin että mullin mallin olivat kannot, risut ja männynkävyt :) Täytyy vain kovasti uskoa siihen, että jossain vaiheessa siinä vielä tönöttää talokin, vaikkei nyt ihan siltä näytäkään.


Kunhan nuo kannot tuosta häviävät, niin...


Kaivuri odottelee huomista työsarkaa

Eilen tuli sateen vuoksi käytyä tontilla kahteen otteeseen. Aamupäivästä herran isä ja MT olivat polttamassa risuja, myöhemmin me menimme kahdestaan sinne jatkamaan risukasan tuhoamista.

Torstaina tuli sitten piipahdettua lääkärissä ja kyseessä oli tosiaan pehmytkudosvaurio/reiden ruhje, joka koiven lepuuttamisella, kipulääkkeillä ja perjantaina hankitulla kokovartalopuudutuksella katosi melko huomaamatta. Nyt voi sitten taas suunnata tontille hommiin, kunhan vain kaivuuhommat on saatu päätökseen. Siellä ei juuri nyt ole meille oikein tekemistä, ei viitsi kaivurin edessä pyöriä...
ehkäpä taas huomenillalla kurkkaamaan mitä siellä on tapahtunut meidän töissä ollessamme.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta ja sujuvasanaisesta päivyristänne Keltaisen Puutalon rakentamisesta pystymetsästä alkaen.
    Tsemppiä ja reipasta mieltä edelleenkin toimiinne=)
    toivottaen
    nimimerkki"Nuoren neidin ex-kolleega ja sen mies"

    VastaaPoista
  2. Kiva jos jaksatte lukea :) Hetken piti miettiä kuka ex-kolleegoistani voi olla kyseessä, mutta taisinpa keksiä vastauksen. Mukavaa elokuun jatkoa teille!

    VastaaPoista