maanantai 7. joulukuuta 2009

Joulutunnelmaa

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt tovi, joten päivitetäänpä kuvalla ja kuulumisilla.

Tässä syksyn aikana ei talolla ole kovinkaan paljon tapahtunut, mitä nyt sipulipenkin teimme tuossa kuukausi sitten ja lisäksi autokatos on saanut hieman laudoitusta ja kattoa. Kuvia siitä myöhemmin. Tämä odottaa jo malttamattomana kevättä ja maalailuhommia, ne kun jäivät aika vähälle männä kesänä raskauden takia.

Ulkovaloja ja lyhtyjä on ripoteltu sinne tänne poistamaan pimeyttä, kuisti näytti itsenäisyyspäivän iltana tältä.

torstai 3. syyskuuta 2009

Sade

Vihdoinkin saimme kauan kaivatun sateen kastelemaan kivasti kasvamaan lähteneen nurmikon! Reilun viikon jo lupailleet sateita, mutta aina vain pilvet kiertäneet meidät.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Pihakuvia

Aurinkoisen päivän kunniaksi muutama kuva pihalta:




Tämä vielä hieman vaiheessa, pari säkkiä kuorikatetta ja kivireunus puuttuvat


Tähän etualalle tulee vielä pari havua ja kuorikatetta


Eka kukkapenkki (johon saimme sinikuunliljaa kamun pihalta, kiitos!)


Polkua etupihalla...


...ja takapihalla


Takapihan perälle tulee hyötykasvinurkkaus, nyt siellä kokeilevat onneaan oregano, minttu ja mansikat


Viikko sitten kylvetty nurmikko alkaa saada väriä

lauantai 22. elokuuta 2009

Terassi valmis

Herra nikkaroi alkuviikosta terassin kaiteita vaille valmiiksi. Hieno tuli :)



Tällä hetkellä nurmikon kylväminen meneillään, huomiseksi kun pitäisi tulla sateita.

maanantai 17. elokuuta 2009

Kuistitalkoot

Lauantaina herran sukulaisia (isä, täti, tädin mies, setä ja sedän kihlattu) oli meillä kuistitalkoissa. Tuhannet kiitokset kaikille!!! Päivän projekteina oli kuistin tekoa, vuorilautojen ja räystään aluslautojen maalaamista sekä pihan tasoittamista. Hommat etenivät hurjaa vauhtia, tässä muutamia kuvia:


Maalatut aluslaudat kuivumassa


Kuisti, josta puuttuu vielä kaiteet. Muuten valmis.


Neidin kyhäämä pikku polku kuistilta khh:lle


Tänään herra aloitteli terassin tekoa isänsä kanssa

Jospa vaikka tällä viikolla saisi nurmikon kylvettyä...

tiistai 4. elokuuta 2009

Maanrakennushommat saatu päätökseen

Eilen oli onneksi hieno ilma, ja siten maanrakennusurakoitsija tuli saattamaan pihaprojektin omalta osaltaan päätökseen.


Takapihalla mullat levitettynä

Etupihasta laitan kuvia myöhemmin tänään. Herra ja isänsä aloittivat eilen etupihan tasoittamista ja alku näyttää oikein lupaavalta.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Muutama kuva

Perjantaina täällä kävi aikamoinen myllerrys, kun pieni kaivuri käänsi pihaa ylösalaisin ja traktori kärräsi lavoittain soraa ja kivituhkaa meille. Lisäksi iiso rekka toi neljä lavaa multaa. Huomenna, ellei sada, saadaan maanrakennustyöt valmiiksi kaivuritöiden osalta. Siitä jatketaan sitten itse pihan tasoituksella, nurmikon kylvämisellä ja sorapolkujen tekemisellä.


Takapihan patiota varten hieman sepeliä


Etupiha kuin pommin jäljiltä

Alkuviikosta lisää kuvia :)

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Yllätys!

Eilen illalla koimme ison yllätyksen, kun maanrakennusurakoitsija soitti ja kertoi tulevansa tänään laittamaan pihaamme kuntoon. Ihan huippu juttu, herralla viimeinen varsinainen lomapäivä meneillään ja pystyy siten tarvittaessa auttelemaan tuolla pihalla lapionvarressa. Puoli kahdeksalta tuli kaivuri meitin pihaan ja nyt täydessä työn touhussa. Eli pihaprojektista lisää kuvia myöhemmin.

Täällä on tapahtunut muitakin juttuja, kaivuria odotellessa. Neidin ja herran isät ovat käyneet auttamassa mm. räystään aluslautojen sekä sadevesikourujen laittamisessa. Lisäksi sähkäri laittoi ulkovaloja toimintakuntoon.


Kuistin ulkovalot iltahämärässä


Autokatoksen valot


Räystään aluslaudat etupihan puolella paikoillaan


Terassilautoja ja syöksytorvia. Tarkoituksena olisi saada terassi ja kuisti valmiiksi ennen loppusyksyä. Sadevesikourut ovat varmaankin reilussa viikossa loppuun asennetut.


Herra askarteli meille kukkalaatikon :)

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Maanrakennushommat jäissä

Olemme tässä reilun kuukauden odottaneet maanrakennusurakoitsijaa saapuvaksi. Tarvitsisimme multaa pihaan, jotta voisimme istuttaa nurmikon. Lisäksi sokkeli tarvitsee lisäsoraa ympärilleen ja polut kivituhkaa päälleen. Alkaa tulla hoppu kuistin rakentamisen kanssa, sillä vauvalle olisi saatava hyvä nukkumapaikka ulos. Piha saisi myös olla tasaisempi, jotta vaunuja olisi helpompi kärräillä.

Jospa huomenna kyselen milloin kaveri mahtaa olla tulossa tänne meille hommiin. Sähkäri tulee onneksi sunnuntaina :)

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Maalia pintaan

Herra on innostunut maalailemaan ikkunoiden smyygejä ja vuorilautoja valkoisiksi. Muuttaa tosi paljon talon ilmettä, vaikkei kovinkaan isosta operaatiosta ole kyse.


Herra Maalari hommissa, koiruli nautiskelee ulkoilmasta


Neidin isä oli sunnuntaina kaverina laittamassa autokatoksen räystäiden aluslautoja paikoilleen. Tack för hjälpen! Seuraavaksi olisi vuorossa sama juttu talon pitkillä sivuilla, päädyt ovat jo valmiit.

Meitin kaivurikuskilla on ollut hieman vastoinkäymisiä. Hänen piti tulla viime viikolla laittamaan pihaamme kuntoon, muttei saanutkaan multaa runsaiden sateiden vuoksi. Tällä viikolla hän on saaressa tekemässä kaivuuhommia ja paatti, joka hänet saareen on kuskannut, meni rikki. Eli nyt hän on jumissa siellä saaressa. Yrittää päästä ensi viikolla laittamaan meidän pihaa järjestykseen. Pidetään peukkuja että näin käy :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Pihan laittoa pikkuhiljaa

Neidillä loma alkanut ja nyt ehtiikin sitten ruveta tarkemmin suunnittelemaan pihaa.
Tässä tänään otettuja kuvia:


Etupihalla "parkkiksen" vieressä olevaa kalliota olemme yrittäneet kaivaa esiin. Kaivuri saa hoitaa loput, tuossa kuitenkin sen verran maata jäljellä :) Kalliolle ajattelimme istuttaa muutamia matalakasvuisia havuja ja "kalliokasveja"


Muuten ankeaa kuistia on yritetty piristää tuliaisiksi saaduilla ihanilla kukilla. Kuisti on tarkoitus tasoittaa ihan lähiviikkoina, jonka jälkeen siihen laitetaan puupäällyste. Kaiteet seinästä pilareihin rakennetaan myös, samoin kunnon rappuset. Pitäisi olla valmiina ennen vaavin tuloa, jotta pääsee vaunuilla liikkumaan.


Autokatoksen alle ja ympärille tulee kivituhkaa. Lisäksi laudoittamaton seinä tehdään valmiiksi, naulataan räystään aluslaudat paikoilleen ja kiinnitetään sadevesikourut. Siinäpä se sitten onkin. Ai niin, maalia täytyy hieman lisäillä ja katon reunatiiliä kiinnittää.


Kodinhoitohuoneen oven edestä löytyy myös kalliota. Tähän päätyyn olisi tarkoitus rakentaa pieni vilvoitteluterassi (klapikasan kohdalle) ja oikeat portaat, jotta voisi helposti siirtyä saunasta pihalle nauttimaan virvokkeita löylyjen välissä.


Takapihan terassi päällystetään kestopuulla tai komposiittipuulla. Komposiitti olisi kiva vaihtoehto, mutta täytyy katsoa mihin rahat riittävät. Terassi katetaan valokatteella, niin ettei pieni vesikuuro haittaa ulkona istuskelua. Terassin eteen tulee vielä pieni patio.


Kaivuri siirsi ison kiipeilykiven keskelle takapihaa. Sen ympärille olisi tarkoitus rakentaa kahdeksikon muotoinen kukkapenkki, johon istutetaan auringossa viihtyviä perennoja. Männyntynkien päälle metsästämme palkkia, joka kestää parin keinun painon. Runkoja ja tulevaa palkkia pitkin kiipeilemään ajattelimme laittaa jalokärhöä.


Herra on väsäillyt pientä pengerrystä ja askelmia takapihan puukasalle. Tuo tammi on päättänyt jäädä tuohon asumaan, kokenut kovia, mutta silti vain jaksaa lähteä uudestaan kasvuun. Penkereelle ripottelemme vuorotellen maanpeitekasveja ja kiviä.

Lähipäivinä (ensi viikolla viimeistään) pitäisi kaivurikuskin tulla laittamaan pihaa, tuoden mukanaan multaa, soraa ja kivituhkaa. Silloin sitten lisää kuvia.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Kevätkuvia

Pari kuvaa tuli näppäistyä lauantaina, eli tämännäköistä tällä hetkellä:


Autokatos lähes kokonaan romuista tyhjennetty (mitä nyt pari autoa ja polkupyörä jäljellä)


Takapiha näyttää toivottavasti hieman erilaiselta jo kuukauden kuluttua


Uusi "puuvaja" valmistumassa


Herra jytyytti rikki isoja betonilaattoja piikkauskoneella. Raskasta hommaa kuulemma.


Kevään ekat istutukset :)

Tällä hetkellä kaivamme esiin "parkkiksen" vieressä olevaa kalliota ja suunnittelemme tulevia istutuksia ja pihapolkuja. Ei sovi valittaa, kiva kun saa omaan tahtiin tehdä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kuulumisia

Nyt, kun päivät ovat pitempiä ja lumet ovat sulaneet, alkaa ulkona puuhastelu taas maistua. Eilen laitoimme lisää tukilautoja autokatokseen, nyt ei pitäisi mennä nurin. Takapihalla on oltu puuhommissa ja kuukauden kuluttua tulee kaivurimiäs laittamaan pihaa hieman siistimmäksi.

Huomenna sähkäri tulee laittamaan ulkovalaisimia taloon ja vissiinkin viikonloppuna varastoon. Meidän pitäisi sen jälkeen ruveta maalaamaan ja naulaamaan räystään aluslautoja paikoilleen. Tai no, herra saa hoitaa maalaamisen, se kun ei ole suositeltavaa raskausaikana.

Kivaa, kun tapahtuu :)

lauantai 28. helmikuuta 2009

Kevät tuloillaan

Oho, olipa viime kerrasta kulunut aikaa! Keltainen puutalo on lepäillyt rakentamisen suhteen ja keskittynyt sisustamiseen. Kiva nyt keväällä laittaa kotia kuntoon :)

Tässä muutamia tänään näppäistyjä kuvia, joista nyt ei näy muuta ihmeempää kuin puuton takapiha. Metsuri kävi joulun tienoilla kaatamassa meidän ja naapurin puut, eikä nyt sitten tarvitse pelätä koviakaan tuulenpuuskia.






Näiden puuntynkien päälle on tarkoituksena laittaa jokin pitkä pölli ja sitten puita ylös ja pöllin yli villiviiniä kiipeämään.

Nyt keväällä ja kesällä riittääkin sitten tekemistä talon ja pihan parissa, sillä jos kaikki menee hyvin tulee Keltaiseen puutaloon pieni vauva elo-syyskuussa =)

lauantai 10. tammikuuta 2009

Raha-asioita

Mukavaa alkanutta vuotta 2009! :)

Pankki lupasi meille muutaman rahan lisää, siten saamme toivottavasti pihan ja talon julkisivun siihen kuntoon, että syksyllä voisi tehdä lopputarkastuksen. Olisi aika mukavaa se.

Pitäisi hiljalleen alkaa tuota pihaa suunnitella, varmaankin ensin hieman itse luonnostella ja miettiä ja sitten mennä pihasuunnittelijan puheille. Ainakin Bauhausilla on varsin kohtuuhintainen pihasuunnittelupalvelu.