tiistai 16. kesäkuuta 2009

Maalia pintaan

Herra on innostunut maalailemaan ikkunoiden smyygejä ja vuorilautoja valkoisiksi. Muuttaa tosi paljon talon ilmettä, vaikkei kovinkaan isosta operaatiosta ole kyse.


Herra Maalari hommissa, koiruli nautiskelee ulkoilmasta


Neidin isä oli sunnuntaina kaverina laittamassa autokatoksen räystäiden aluslautoja paikoilleen. Tack för hjälpen! Seuraavaksi olisi vuorossa sama juttu talon pitkillä sivuilla, päädyt ovat jo valmiit.

Meitin kaivurikuskilla on ollut hieman vastoinkäymisiä. Hänen piti tulla viime viikolla laittamaan pihaamme kuntoon, muttei saanutkaan multaa runsaiden sateiden vuoksi. Tällä viikolla hän on saaressa tekemässä kaivuuhommia ja paatti, joka hänet saareen on kuskannut, meni rikki. Eli nyt hän on jumissa siellä saaressa. Yrittää päästä ensi viikolla laittamaan meidän pihaa järjestykseen. Pidetään peukkuja että näin käy :)

3 kommenttia:

  1. Huoh, minä taas koen ikkunanympärysten maalaamisen kovin tuskallisena suojaamisen vuoksi... Meillä on yhtä päätyä lukuunottamatta talo pintamaalattu (keltaiseksi, tottakai..) ja sitä sitten pitää varoa noiden valkoisten kanssa.
    Maalaaminen oikeastaan lähti ajatuksesta, että on helpompi vedellä ennen koristerimojen laittamista. Oli oikea päätös ;-)

    Blogissani on jotain talokuvia.

    VastaaPoista
  2. :) Me puolestamme päätimme, että maalaamme ikkunat ihan rauhassa ympäri ja sitten paikkaamme lipsumisia pienellä keltaisella pensselillä...nähtäväksi jää kuinka hyvä lopputulos on.

    VastaaPoista
  3. Moikka Keltaiseen Puutaloon !
    Ihanaa kesänjatkoa sekä pihalle että sisälle ! Kerrohan neiti kuulumisasi,kiitos.

    Kesäiset halit,
    Neidin ex-kollega ja mies

    VastaaPoista