lauantai 26. heinäkuuta 2008

Kuulumisia

Kotona ei netti ole vieläkään toiminnassa, mutta neidin isän nettiä voi vähäsen lainata. Piti vain tulla kertomaan että hengissä ollaan :) Kolme viikkoa on nyt vierähtänyt puutalossa (kohta kokonaan keltaisessa) asuessa ja ihmeellistä (ihanaa!) on ollut. Olemme nakutelleet viimeisiä listoja kiinni, ruuvailleet tauluja, pyyhekoukkuja yms. seinille ja laittaneet tavaroita paikoilleen. Ulkona olemme maalailleet taloa keltaiseksi ja räystäs- sekä koristelautoja valkoisiksi. Herran viimeistä lomaviikonloppua viedään, maanantaina alkavat työt. Neiti saa vielä muutamia päiviä lomailla ja puuhastella talon kimpussa.

Hieman olemme toki levähtäneetkin, sillä pari päivää meni mökillä tehden ei mitään ja keskiviikosta torstaihin olimme pääkaupungissa "minilomalla". Kaupoista löytyi kaikkea kivaa pientä kotiin =) Tätä sisustamisvaihetta neiti on odottanut kovin kauan ja nyt vihdoin saa laittaa kotia mieleisekseen.

Ensi viikolla pitäisi saada nettiyhteys auki, nähtäväksi jää. Toinen mikä hieman viivästyy on saunan lauteiden toimitus, heinäkuun kesälomien takia. Saanemme lauteet syyskuun alussa...siihen asti pitää pärjätä ilman saunaa.

Nyt takaisin kotiin, rautakaupan kautta. Milloinkohan niissä käyminen ei enää ole jokaviikkoinen tapa?

perjantai 4. heinäkuuta 2008

"Flyttin in bara"

Muuttotarkastus meni heittämällä läpi :D Nyt on neidillä ja herralla sanoinkuvaamattoman hyvä olo...aivan uskomatonta! Varsin rankka, mutta erittäin antoisa vuosi takana. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis koko projektista.

Viime kirjoituskerran jälkeen olemme nukkuneet yhteensä 10 tuntia ja nyt on hieman väsy olo. Mutta saatiin muuttoa varten valmiiksi :) Loppurutistuksessa olivat jeesaamassa herran sisko, Sami, neidin isä ja naapurin setä (ja tietenkin sähkö- ja putkimiehetkin paiskoivat hommia). Mielettömän iso kiitos kaikille teille!

Nyt olemme vanhassa kodissa pakkaamassa ja tulevan yön vietämme uudessa kodissa. Erityistä siksi, että ekan kerran omassa sängyssä. Huisia.

Tässä kuvia talolta nyt, uusia ei enää sisältä tulekaan. Jahka talo on maalattu keltaiseksi laitan vielä siitä kuvat, täytyyhän tämännimiseen blogiin saada todistusaineistoa "valmiista" talosta.


Pääovi, tuulikaapissa vielä hitunen maalaamista


Eteinen


Eteisen kaappi












Kodinhoitohuoneesta tuli sininen (sopii merelliseen kuntaan)


Khh:n uloskäynti


Tekninen nurkkaus kaipaa jonkinlaista kaappia tms. ympärilleen


Suihkunurkkaus


Pesuhuoneen seinää


Toinen wc vielä hieman keskeneräinen. Onneksi yksi huussi toimii :)

Kuten kuvista näkyy on sisällä vielä muutamia väliovia ja listoja laittamatta. Samoin sauna on vielä keskeneräinen. Näitä ja ulkohommia puuhastelemme kesän ja syksyn aikana.

Keltaisen puutalon väki kiittää kaikkia projektiin tavalla tai toisella osallistuneita. Ilman teitä tämä ei olisi onnistunut. Kiitos ja halei!

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Kiire

Keltaisella puutalolla pitää kiirettä, neiti rautakauppareissulla kotona laskuja maksamassa, herra viimeisiä laattoja laittamassa. Kamera jäi talolle, joten kuvia pystyy laittamaan vasta viikonloppuna.

Kolme päivää (70 tuntia) aikaa muuttotarkastukseen. Iiks.