sunnuntai 9. joulukuuta 2007

Kiire

Tontilla olemme olleet lähes joka päivä ja aika usein varsin myöhään, joten kirjoittelua ei ole jaksanut harrastaa. Viime viikonlopun urakkana oli talon lattian/sorapatjan tasoitus ja lattiastyroksien latominen. Piirtelimme myös väliseiniä kohdilleen. Perjantaina sähkömies tuli tekemään muutamia putkivetoja seiniin ja nyt viikonloppuna laitoimme ensimmäisiä harjateräsverkkoja styroksin päälle. Herran isä ja MT olivat eilen avustamassa ilmastointiputkien eristämisessä, itse jatkoimme tänään. Viime viikolla neidin isä oli myös parina päivänä jeesimässä. Kiitokset kaikille avusta!

Huomenna putkimies tulee laittamaan vesiputket styroksiin, jonka jälkeen saamme laitettua loput teräsverkot. Eipä muuten ihan helppoa 8mm teräksen katkominen!! Neiti yritti kaikin voimin pulttisaksilla niitä katkoa, mutta siitä ei ollut tulla mitään. Herraa hieman huvitti moinen sähellys kun toinen yritti seistä saksien päällä eikä siltikään teräs halunnut mennä poikki. Huh. Oikean tekniikan löydyttyä alkoi mennä paremmin, mutta vielä jonkin aikaa täytyy treenata ennen kuin pääsee maailman vahvin nainen-kisaan :)

Tulevalla viikolla pitäisi puuhata ilmastoinnin eristyksen parissa. Perjantaina tulee lattialämmityksen asentaja, eli ensi viikonloppu meneekin sitten välipohjan parissa. Jos sen saisi tehtyä olisi kaikki valmista valua varten. Eli tekemistä riittää.


Kuvassa eteinen ja väliseinän paikka


Vähiin käy styroksin kanssa pelleily (vihdoin)


(Painavien!) verkkojen alle sommittelimme koroketassuja


Tältä talo näyttää tällä hetkellä. Talon edessä näkyvä roskakasa on tosin saatu poistettua.

2 kommenttia:

  1. Hienoa,Keltaisen Puutalon pariskunta on ed. voimissaan:)
    Jos ei Neidistä voimakilpailuihin ole,ainakin verbaalinen esiintyminen 0n 10+.Muistelimme Neidin parin muun ex-kolleegan (Mo.ja Ma.)kanssa (tosin jouluglögin avustuksella)niitä aikoja,kun Neiti pisti parastaan ex-työssään;mitä sanankäyttöä se olikaan!No niin,vanhat muistelee..
    "Kiire"/Keltainen puutalo; tsemppiä ja mielenrauhaa molemmille!
    Halauksin Ex-kolleega ja sen mies

    VastaaPoista
  2. Heh! Siellä tuli harjoiteltua sanankäyttöä, nyt voi jatkaa samaa toisessa työssä ;)

    Halit sinnekin ja oikein hyvää joulunaikaa teille!

    t: eilen, tänään ja huomenna ilmanvaihtoputkien ja raudoitusverkkojen kimpussa hyörivä

    VastaaPoista