Viikonlopun suunnitelmissa oli mökkireissu. Hieman sitä harmittelin, sillä pihalla olisi niin paljon kaikkea kivaa puuhasteltavaa. Isäntä totesi, että kuulostaa tutulta: viimekin vuonna kuulemma sanoin samoin. Perjantaina ennen mökkireissua isäntä pääsi vielä kaivuuhommiin. Vadelmapensaiden taakse tuli neljä istutuskuoppaa ja niihin pienet herukantaimet. Katsotaan lähtevätkö tuosta juurtumaan ja kasvamaan. Elleivät, niin ostetaan hieman isommat taimet. Nämähän olivat niitä naapurilta saatuja "testitaimia".
|
Tässä kohtaa on aiemmin ollut lavoja, joiden päällä lautoja. Niiden alla ei kasvanut mitään, mutta vieressä oli jonkin verran rikkaruohoja ja muuta heinää - isoimmat otettiin pois ja päälle laitettiin katekangas ja pari säkkiä haketta. |
Sitä mökillelähtöä harmittelin ihan turhaan, sillä viikonloppu oli tosi onnistunut. Siellä korvessa kun ei oikein voi liikoja puuhastella. Tai voisi, muttei ole mikään pakko. Päätin, etten käytä nettiä lainkaan siellä mökillä ja se lupaus piti. Mietinkin, että voisin yrittää pitää yhden netittömän päivän viikossa. Saisi varmaankin enemmän tehtyä täällä kotona.
Tänään kun sitten kotiuduimme, oli kiva kiertää pihaa ja ihmetellä kuinka paljon täällä ehtii kahdessa vuorokaudessa maisema muuttua. Nurmikko oli vihreämpi ja uusi
värejä löytyi enemmän.
|
Kohta voi leipoa raparperipiirakkaa, nam.. |
|
Timjami (keskellä takana) osoittaa elonmerkkejä. Minttu (edessä vasemmalla) pitää äkkiä siirtää, ennen kuin valtaa koko yrttilaatikon. Ruohosipulia voisi jo käyttää ruoanlaittoon. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti