Tämän sateisen päivän vietän googlaillen uusia puutarhaideoita. Hakusanoina "recycle garden" Googlen kuvahaussa niin johan löytyy. Tilasinpa tämän Kierrätyspuutarha-kirjankin.
Tässä kuva isännän nikkaroimasta "äitienpäivälahja-istutuspöydästä", tehty kokonaan pihalta löytyneistä laudanpätkistä. Pientä viimeistelyä se vielä kaipaa: ajattelin hioa pinnan ja käsitellä sen harmaalla puuöljyllä. Lisäksi ruuvaan sivuille muutamia koukkuja, joihin saan ripustettua työvälineitä ja muuta tarpeellista. Eilen pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan pöytää kun istutin tomaatin, basilikan. lobelian, persiljan ja chilin taimia isompiin astioihin. Pöydän sijoituspaikka ei ole missään nimessä lopullinen, sillä tuolle kohdalle tulee pieni terassi.
Istutuspöytä toimii hyvin, juuri oikealla korkeudella. Tomaatit saivat uutta multaa ja tukikepit. Jospa ilmat kohta lämpiäisivät kunnolla, niin pääsisivät ulos. |
Kirsikkapuu avasi kukkansa pari päivää sitten, mielestäni selvästi myöhemmin kuin viime vuonna. Pikkutalviokin kukkii nätisti. Terassin pöydällä ystäviltä saatu ihana tuliaisorvokki. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti