torstai 26. kesäkuuta 2008

Vastaus kommenttiin

Piti ensin kirjoittaa Mikolle Joensuuhun vastaus kommenttilootaan, mutta siitä uhkasi tuli niin pitkä, että laitan sen tähän.

Kiva kuulla, että on ollut hauska seurata rakenteluamme. Voin kuvitella, että aika monet pudistelevat päätään tätä blogia lukiessaan :) Taidamme olla hieman yllytyshulluja, sillä joku vinkkasi viime kesänä toisesta blogista, jossa nuoripari rakensi itse taloa ja tekivät lähes kaiken itse suunnilleen samoilla tietotaidoilla kuin mekin. Tuli siinä sitten vain mietittyä että jos nuokin niin kyllä mekin sitten =) Eikä kyllä vielä olla kaduttu. Ja olisihan se tässä vaiheessa, hieman ennen muuttoa, noloa ruveta katumaan.

Palkattua kirvesmiestä/timpuria ei ole ollut, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sellaista tähän budjettiin olisi mahtunut. Lähipiirissämme on jos jonkinlaista nikkaria, joten tietty tukiverkosto löytyy omasta takaa. Aina on löytynyt joku jolta kysyä. Lisäksi talopaketin mukana tullutta rakentajakansiota on selattu todella ahkerasti. Sieltä on löytynyt tarkat piirustukset ja ohjeet siitä, miten mikäkin tehdään. Nettiäkin on tullut koluttua, lähinnä materiaalivalmistajien kotisivuja, joilta olemme tulostaneet asennus- ja työohjeita yms. Aluksi kävin myös eri keskustelupalstoilla katselemassa mielipiteitä ja vinkkejä, mutta se loppui aika lyhyeen, sillä mielipiteitä ja tekotapoja on yhtä monta kuin on rakentajiakin. Siinähän vain menee ihan hämmälleen kun yksi suosittelee yhtä tapaa ja toinen taas väittää sellaista ihan huonoksi.

Todella suurena apuna on ollut tuleva naapurimme, joka itse rakensi talon alusta loppuun oikein taidokkaasti. Häneltä on aina voinut käydä kysymässä apua ja neuvoja. Lisäksi hän on välillä (aika usein) käynyt näyttämässä jonkin jutun alkuun ja itse olemme siitä sitten jatkaneet. Toivottavasti emme ole olleet hänelle ihan pain in the ass :D Ehkäpä hän huokaisee helpotuksesta kun nämä rakentelijat pääsevät muuttamaan pian...

Laatoitushommissa herran kaverina on ollut tämän setä, joka on laatoittanut varsin paljon juuri märkätiloja. Ellei näin olisi ollut, olisimme varmasti palkanneet jonkun tekemään pesutilat. Nyt uskalsimme lähteä siihen hommaan, kun on ollut kokenut laatoittaja mukana tekemässä ja opettamassa.

Kaikkeen, mitä olemme talolla tehneet, pätee se, että olemme ensin selvittää oikean tekotavan (tai siis hyväksi havaitun, sillä tekopapoja on niin monia) ja sitten lähteneet tekemään sitä asenteella hitaasti mutta varmasti hyvää tulee. Tahallista hutilointia ei ole missään vaiheessa tapahtunut, mitä nyt muutama inhimillinen pieni mittavirhe, mutta ne eivät kuitenkaan sitten käytännössä haittaa. Ja osa niistä virheistä onkin kääntynyt parhain päin :)

Eipä sitä vielä oikein pysty sanomaan olisiko sittenkin kannattanut ottaa ammattilainen tekemään jokin juttu. Mahdolliset virheet paljastuvat usein vasta jonkin ajan, vuosien, kuluttua, kuten kaikilla rakennuksilla. Sen ainakin tiedän, ettei meidän talostamme löydy 146 virhettä, kuten jollain "oikealla" rakennustyömaalla oli paljastunut. Ja niiden tekijöiden pitäisi olla ammattilaisia. Omaa taloaan tekee kyllä varsin hartaasti ja antaumuksella, sillä itsehän siitä sitten saa kärsiä jos on jossain töpeksinyt.

Jep, romaanihan tästä tuli. Nyt neiti lähtee talolle jatkamaan kodinhoitohuoneen tekoa. Sunnuntaina lisää kuvia ja juttua, aurinkoista viikonloppua kaikille!

3 kommenttia:

  1. Todella hieno talo teillä!
    Viimeksi kun käytiin Ammin kanssa (joulukuu -07?) moikkaamassa niin näky oli "vähän" erilainen :D

    Tsemiä ja terkut Arille.

    - Dani

    VastaaPoista
  2. Moikka! Niinpä, miksi maksaa muille kun voi itsekin tehdä? Siis silloin kun puuhastelu kiinnostaa ja haluaa oppia. Ja toden totta itselleen sitä tekee niin tarkasti ja huolella! Samalla kaavalla meilläkin tehdään (no meillä ei ole ammattilaisia lähipiirissä eikä naapurissa eli ihan vaan kahdestaan puuhastellaan). Ihan jotain speciaalijuttuja ollaan ostettu ulkopuolisilta (sähkö esim) mutta muuten puuhastellaan itse! Se on kivaa (ja lapsettomana niin helppoakin vielä).

    Siis väheksymättä yhtään kenenkään ammattimiehen taitoa tai jonkun toisen halua palkata muita hommiin. Kukin tekee niin kuin itse parhaaksi katsoaa ja nätti talo teille on omin voimin tulossa.

    Koska muutto? (Menikö multa ohi)

    t. raksanainen (also know as orjapiiskuri miehen mukaan... :D)

    VastaaPoista
  3. Meillä myös rakennettiin aika pitkälti kahdestaan, vaikka rinnetalon alakerran muurauksiin palkattiin kyllä ammattimies. Samainen timpuri/muurari sitten opasti laattatyöt ja suunnilleen kaikki muutkin hommat, sillä täällä ei neuvojia löytynyt suvusta.

    Pikkuhiljaa on neljän lapsen tahdittamana tehty taloa valmiiksi. Kaksi vuotta tässä jo on asuttukin, vaikka edelleen on moni asia ihan kesken...

    Että tsemppiä vaan teidän projektiin! Minä olen myös sitä mieltä, että itselleen sitä parasta laatua aina tekee. Mullekin sanoi vastaava mestari, ettei ole ikinä nähnyt niin hyvin tehtyä vesieristystä! :-)

    VastaaPoista