perjantai 23. toukokuuta 2014

Puutarhapimahdus

En tiedä miten, mutta jonkinlainen puutarhahörhöys on nyt iskenyt. Voisin touhuta tuolla pihalla aamusta iltaan. Aiempinakin vuosina pihahommat ovat olleet suurimmaksi osaksi kivoja, mutta tämänhetkinen viherpiipertäminen on aikamoista.

Ehkäpä otan takaisin sitä, mitä en viime kesänä ehtinyt. Silloin vauvan kanssa oli enemmän kiinni, nyt tuo jo taapertelee mukana pihahommissa (tonkii viljelylaatikoita, nyppii kukkia ja kastelee enemmän itseään kuin kukkia), kivaa kun on pihakaveri mukana tekemässä.

Tai ehkä se vain on niin hienoa kun siemenet itävät, taimet kasvavat ja tuottavat satoa. Tai nättejä kukkia katseltaviksi.


Siemenkauppa.com lähetti kivaa postia. Pieni osa meni heti kylvöön, suurempi odottaa ensi kevättä.

Lehtisalaatti itää...

Suunnittelua - mitä istutetaan mihinkin laatikkoon? Kiertoviljely tavoitteena.
Tänä vuonna en laittanut yhtäkään merkkaustikkua, vaan tein "kartan" siitä, mitä löytyy
mistäkin. Pikkuneiti kuitenkin vain repisi tikut irti.

Maanvyörymä retiisi-itulaatikossa.

Kokeilin minikasvihuoneen tekemistä. Bataatti pääsi sinne, pitää lämpimästä
kun kerta Etelä-Amerikasta kotoisin.

Isännän tekemä istutuspöytä käytössä.

Tomaatit ja petuniat pääsivät laatikkoon ja isompiin ruukkuihin.


Jotkut naureskelevat tälle mun "slaagille", mutta mitäpä sitten. Jotkut pitävät käsitöistä, toiset ruuanlaitosta, kolmannet autojen rassaamisesta, neljännet lenkkeilystä jne. En todellakaan tänne muuttaessani tiennyt, että pihahommista voisi tykätä. Jutun juju taitaa olla siinä, että onnistumisia tulee ainakin hieman enemmän kuin epäonnistumisia. Ja siinä, kun näkee miten piha muuttuu kun sille jotain hieman tekee. 

Seuraava postaus taitaakin olla sitten niistä epäonnistumisista. Muille vinkkejä, ettei tarvitse tehdä samoja mokia kuin mitä täällä on tehty. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti