keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sadonkorjuuta elokuussa

Elokuussa pitäisi ehtiä pihalle kitkemään rikkaruohoja, muuten piha on tällä hetkellä melko vaivaton. On saatu hieman sadetta ja yöt ovat kosteita, joten kastelun kanssa ei tarvitse kohkata.

Omasta maasta saatiin sipuleita, joista tehtiin Hellapoliisin mainio sipulipiirakka. Sipulit olivat ihanan makeita, eikä niiden käsittely pistänyt itkettämään kuten kaupan sipulien. Punajuurista kokkailtiin kahta eri ruokaa: yksi vuohenjuustolla ja toinen aurajuustolla. Molemmat herkullisia. Perunoita nostelemme ja keittelemme tarpeen mukaan. Naapureilta saimme ihanan napakoita avomaankurkkuja, niitä pitää laittaa ensi vuonna itsekin.

Chili "Bolivian Rainbow" muuttaa väriä kypsymisen mukaan. Hauska tapaus. Tomaatteja napsitaan sitä mukaa, kun kypsyvät. 

Tällä hetkellä pihalla kukkivat daaliat, syyshortensiat, prinsessapäivänkakkarat ja syysleimut. Ruusut lähtevät kohta uusintakierrokselle.


Istutin toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa karhunvatukoita. Nyt niistä saa ensimmäisiä marjoja. Älyttömän makeita ja hyviä. Toivottavasti ne pärjäävät talven yli ja antavat ison sadon ensi vuonna.

Hyvän makuisia, mutta hankalia poimittavia. Pensaat täynnä piikkejä.
Huomaan, että tässä kuussa jäi kuukausikuva ottamatta. Samana päivänä oli ystävän lapsen nimiäiset ja siinä hötäkässä se unohtui. No, ensi viikolla sitten syyskuun kuva.

Selailin eri taimi- ja sipulikuvastoja, mutta taidan jättää tilaamisen tänä syksynä väliin. Tuntuu, ettei pihalle nyt ehdi niin paljon, kun vauva pitää kiireisenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti