Sadonkorjuuta

Ensimmäiseksi kuukauden kuva, joka kyllä otettiin oikeana päivänä 3.7.2013, mutta jonka saan vasta nyt julkaistua.

Apilat täplittävät koko nurmikon. Sadetta on toivottu jo pidempään, sillä nurmi alkaa olla aika kärsivän näköinen. Eikä näillä vesimaksuilla tulisi mieleenkään pistää sadettajaa päälle.

Heinäkuussa alkaa kiireiset sadonkorjuuajat. Hedelmät, marjat ja vihannekset kypsyvät hurjaa vauhtia ja meinaa tehdä tiukkaa ehtiä pihalle poimimaan kaikki talteen. Pakkasessa on jo monta litraa mansikoita ja vadelmia. Herukkapensaat eivät tänä vuonna tehneet suurta satoa, mutten sitä odottanutkaan. Osa pensaista on ihan uusia ja toiset vanhoja. Viime vuonna alasleikattu vanha mustaherukkapensas tuotti tänä vuonna eniten marjoja. Taidanpa seuraavaksi leikata alas sen kaverin, sillä siinä herukkakoi tjsp. teki tuhojaan tänä vuonna.

Kaikki porkkanat on jo syöty ja suurin osa marjoista pakkasessa. Vadelmaa tulee vielä reilusti lisää. Perunat alkavat olla sopivan kokoisia, joten niitä nostellaan tarpeen mukaan. Sipulitkin alkavat pian olla valmiit. Viimeisinä korjataan punajuuret, tomaatit ja chilit. Punajuuria emme ole aiemmin kokeilleet, eikä niiden menestymisestä vielä ole tietoa.

Keskellä ylärivissä kukkiva chili 'Bolivian Rainbow' ja sen alapuolella kirsikkatomaatit kypsymässä. 

Sadonkorjuun lisäksi on kivointa keksiä, mitä kaikkea noista kerätyistä rehuista voisi tehdä. Muutama viikko sitten kokeilin tehdä elämäni ensimmäiset pinaattiletut. Sen verran hyvän reseptin löysin, että niitä tehdään viikonloppuna uudestaan. Vadelmia laitoin muffinseihin ja isäntä piti niistä melkoisesti, vaikkei kovinkaan makean perään ole. Niitäkin täytyy tehdä jossain vaiheessa uusi pellillinen.

Salaatteja tehdään ensi viikolla varmasti urakalla, sillä niillä alkaa viimeiset käyttöhetket olla käsillä. Kohta maku muuttuu turhan kitkeräksi.

Liljat, ruusut ja unikot kukkivat tällä hetkellä hienosti. Daalioita vielä odotellaan. 

Olen jonkin aikaa haaveillut siitä, että jaksaisin itse leipoa leipämme. Taikinan tahmaisuus ja vaivaaminen tuntuu vain jotenkin niin isolta hommalta, etten siihen kovinkaan usein ole ryhtynyt. Viime viikolla lähdin kuitenkin lasten kanssa entisen työkaverini luokse maatilalle ja siellä sattumoisin leivät leivottiin itse. Siinä ne valmistuivat kaiken muun tohinan ohella, ilman sen suurempaa numeroa. (Silloin kun itse joskus harvoin olen saanut leivän aikaiseksi on tehnyt mieli kertoa siitä suuresta urotyöstä koko maailmalle.)

Sitten naapuri sattui vinkkaamaan hyvän, jo muutaman vuoden vanhan, ohjeen. Sitä kokeiltiin ja se osoittautui niin hyväksi ja helpoksi, että varmasti alkaa omia leipiä valmistua tässä huushollissa hieman useammin. Leivän juju on siinä, ettei sitä vaivata ollenkaan, mutta taikinan annetaan kohota 12-16h huoneenlämmössä ja lopuksi se paistetaan valurautapadassa. Ohje löytyy googlaamalla "leipä valurautapadassa" tai "no-knead bread". Vaatii aikaa, mutta on tosi helppo, kun taikinalle ei tarvitse tehdä juuri mitään. Ja pieni vinkki muuten, älä laita sinne 250-asteiseen uuniin valurautapadan lasikantta, jossa muovinuppi. Paitsi jos haluat päästä siitä nupista eroon.

Kuin Stockan leipomosta konsanaan. Täysin valurautapadan ansiota.