tiistai 27. syyskuuta 2011

Tulevia suunnitelmia

Taloa rakentaessa harmittelin sitä, että budjetti oli sen verran pieni, ettei saman tien ollut varaa tehdä pihaa valmiiksi. Näin jälkeenpäin ajateltuna on huomattavasti parempi, ettemme perustaneet puutarhaa saman tien. Harppaus kerrostalosta pihalliseen omakotitaloon oli kuitenkin melkoinen ja kiireessä olisimme mahdollisesti suunnitelleet pihan, josta emme ehkä pitäisikään. Jos taas olisimme käyttäneet pihasuunnittelijaa, emme välttämättä olisi osanneet tarpeeksi hyvin kertoa mitä pihalta haluamme, kun ei omaa puutarhaa ennen tätä ole ollut.

Tässä ajan kuluessa olen ehtinyt selata tolkuttoman määrän puutarhalehtiä, -kirjoja ja -blogeja. Niistä saa valtavasti ideoita ja inspiraatiota. Lisäksi omaan pihaan tutustuminen eri vuodenaikoina auttaa hahmottamaan, minkälaisen pihan sitä itselleen haluaa.

Mainitsin aiemmin, että ensi keväänä aloitamme pihavajan rakentamisen takapihan nurkkaan. Vajasta tulee n. 12m2, jaettuna kahteen yhtä suureen osaan. Yhdelle puolelle tulee polttopuita, toiselle pieni varastoliiteri.

Muita ensi vuoden projekteja ovat kesäkeittiön tekeminen terassin yhteyteen patiolle ja istutuspöydän rakentaminen pihavajan seinustalle. Kasvimaata olisi myös kova hinku päästä laajentamaan.


Tässä muutamia ideakuvia, lainattu "Inredningsfrun":ilta osoitteesta http://ljuvligt-hemochinredning.blogspot.com/

Kesäkeittiö




Istutuspöytä




Takapihalle, pihavajan yhteyteen haluaisin myös joskus varjoisan istuskelupaikan, vaikkapa pergolan, ja sen yhteyteen muuratun pihagrillin. Jotain tällaista, mutta hieman pienemmässä ja kevyemmässä skaalassa. Tämä hieno kuva on lainattu Punaposkelta osoitteesta http://punaposki.blogspot.com


Kasvihuonekin olisi aika hauska. Ehkäpä Kekkilän Vihervaja tai sitten itse, vanhoista ikkunalaseista, tehty. Sillä saisi kasvukautta pidennettyä ja mahdollisesti kokeiltua hieman arempia lajeja. Isäntä haluaisi oman viiniköynnöksen kasvihuoneeseen...

3 kommenttia:

  1. Hei kivaa, täälläpäs on tapahtunut uudistuksia sitten viimenäkemän ja tekstiäkin on tullut lisää! Ihania puutarhaideoita sinulla on mielessäsi ja kiva tosiaan, kun saa rauhassa laittaa ja miettiä, niin ei sorru niin herkästi niihin virheratkaisuihin :)

    VastaaPoista
  2. Joo, jotenkin erään serkkutytön uudelleen alkanut blogikirjoittelu sai tämänkin taas innostumaan. :)

    Totta tuo, että hitaasti hyvää tulee. Olen tässä oppinut, etteivät puutarhassa tehdyt virheet ole kovinkaan vakavia. Tai no, riippuu tietysti virheestä (200 vuotta vanhan tammen kaataminen vs. ruusun istuttaminen varjoon), mutta kasveja voi vaikkapa siirrellä jos ensimmäinen paikka ei toiminut. Kiinteiden rakennelmien olisi tietenkin hyvä onnistua, mutta kyllä niitäkin voi tehdä uusiksi.

    VastaaPoista