Jos mulla olisi miljoona euroa

Olen ihan haksahtanut kaikkiin "Uusi elämä maalla"-tyyppisiin ohjelmiin. Niissä kun suuruudenhullut ihmiset ostavat talleja, varastotiloja, tuulimyllyjä jne. ja remontoivat ne kodeiksi itselleen. Pidän ihan todella paljon kodistamme, enkä ole muuttamassa yhtään minnekään. Näin kuitenkin tänään lehdessä ilmoituksen kotikunnassa myynnissä olevasta vanhasta, vuonna 1951 valmistuneesta, koulurakennuksesta.

Kuva opkk.fi-sivuilta, kohdenumero 670312

Ei mikään silmiä hivelevä kaunotar, mutta tuosta voisi saada tehtyä vaikka mitä. Tontti on yli 8000m2, joten viljelyksille olisi tilaa. Ja itse koulu on 810m2. Talon ulkoasua muuttaisin rajusti. Pintaan tulisi valkoinen rappaus tai kivipinta, ikkunoita ja ovia menisi vaihtoon ja tuo punainen parveke vaihtaisi väriä. Sisällä yhdistettäisi pienempiä tiloja suuremmiksi, tehtäisi kunnon saunaosasto ja harrastustilat. Kodin keskipiste olisi iso ranskalaistyyppinen maalaiskeittiö. Tuo on niin iso rakennus, että sinne voisi tehdä vaikkapa oman Bed&Breakfast-siiven.

Lopputulos voisi olla jotain tämän suuntaista:

Kuva sivulta http://topicden.com/french-country-cottages/

Onneksi mulla ei ole miljoonaa euroa.

Menneiden muistelua

Blogiin tunnisteita lisäillessä tuli tietenkin luettua kaikki vanhat tekstit läpi. Se olikin yllättävän hyödyllistä, sillä välillä musta (hieman kärsimättömästä kaikki heti mulle nyt-tyypistä) tuntuu siltä, ettemme ole muuton jälkeen tehneet yhtään mitään. Että raksa-aikana olisimme rehkineet niska limassa (ja niin rehkimmekin) ja muuton jälkeen vain löysäilleet. Onneksi blogi osoitti, ettei näin ole. Kuten seuraavista kuvista huomaa:

Etupiha jonkin aikaa muuton jälkeen (smyygien asennusta)

Takapiha jonkin aikaa muuton jälkeen.

Ei vielä nurmikkoa, ei istutuksia, mutta rumia pressuja niidenkin edestä.

Tästä oli vielä pitkä matka klapeiksi, saatika sitten siihen, kun mies viime kesänä rakensi vajan ja saimme puut suojaan.

Olin jo unohtanut sen, miten mua rakennusurakan alussa ärsytti suunnattomasti se, kun ei otettu todesta. Suurin osa rakennusprojektissa mukana olleista yritti aluksi hoitaa asioita miehen kanssa, mutta usein turhaan. Eihän hän voinut asioihin kovastikaan ottaa kantaa, sillä minä olin se joka organisoi, järjesti, tilasi, soitti puhelut ja kirjoitti sähköpostit. Miehellä oli sitten enemmän se asioiden toteuttamispuoli omalla osallaan. Pian puhelut ja yhteydenotot alkoivat kuitenkin kääntyä suoraan minulle, huomasivat vissiin, että asiat hoituvat nopeammin niin. Ehkeivät nämä kyseiset miehet olleet tottuneet asioimaan naisen kanssa raksa-asioissa?

En myöskään muistanut sitä, kuinka hirvittävän usein jouduimme asioimaan rautakaupassa. Välillä se tuntui olevan päivittäistä. Nyt ei rautakaupoissa tule käytyä kuin ehkä muutamia kertoja vuodessa.

Väsymys näytti olleen myös aikamoista silloin rakennusurakan aikana. Välillä ei millään olisi töiden jälkeen jaksanut raahautua hommiin, mutta usein oli pakko. Muistan kerran, kun olimme ajaneet jo puolet matkasta ja sanoin, ettei mua yhtän huvita mennä tontille. Käännyimme takaisin ja pidimme leffaillan herkkuja mutustellen. Se oli varmasti aivan oikea ratkaisu.

Tänä kesänä muutosta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ja edelleen ne muutamat listat puuttuvat :) Itse asiassa, ensimmäisiä remontteja on jo mietitty. Ihan vain siksi, että täällä asuessa ovat maku ja tyyli muuttuneet ja huomaa, mikä toimii ja mikä ei. Toteuttamaan ruvetaan vasta myöhemmässä vaiheessa, sillä nyt ja muutamia vuosia eteenpäin on pintojen (etenkin lattian) kulutus kovaa. Eikä pintojen uusiminen ihan ilmaistakaan ole, joten lotto vain vetämään.