keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Keittiön lattia laatoitettu

Herra ja tämän setä olivat tänään hurjan ahkeria. Lähtivät talolle aamulla ja tulivat 12 tuntia myöhemmin takaisin. Nyt on keittiön lattia laatoitettu, saumausta ja listoja vaille valmis!


Laattarivejä tulee kovaa vauhtia


Koko lattia laatoitettuna. Kuvasta ei kuulemma kunnolla näe miltä lattia oikeasti näyttää :)

Sähköasentaja oli rehkinyt eilen talolla, laittanut sähkökalusteita kohdilleen ja kytkenyt piuhoja. Jeejee :) Neiti kävi tänään ostamassa valaisimia, eli kohta saa luopua niistä kamalista työmaavalaisimista.

Huomenna pitäisi touhuta pesuhuoneen seinien sekä vessan kimpussa. Stressiä pukkaa...

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kiirettä

Muutama päivä ehti taas vierähtää, hoppua ollut töissä ja talolla.

Eilen saatiin terassi valettua (vihdoin!). Sami tuli kaveriksi jo aamusta ja siinä se päivä lepposasti sujui betonimyllyn mölyssä. Neidin isä tuli iltapäivällä jeesimään valun kanssa, ehtipä myös maalata yhden seinän eteisessä. Iso kiitos molemmille!


Hyvän matkaa yli puolenvälin tultu


Yhtä satsia vaille valmis


Lopulta herra liippasi terassia sileäksi. Hyvin meni ensikertalaiselta, vaikka neidin vaari, vanha betonimiäs, varmaan pilvenreunalla pudistelikin päätään meitin valutouhuille =)

Tänään laitoimme neidin isän kanssa ekat laminaatit yhteen makuuhuoneista, olikin varsin kivaa hommaa. Ei lainkaan sottaista, työn tuloksen näkee heti ja muutos on valtava.


Ensin solumuovia alle, sitten laminaatit päälle


Huomenna pitäisi hakea jalkalistoja, saisi nekin paikoilleen

Eilen poltimme ekan pienen risunökerön takassa, tänään jo astetta isomman. Viikon kuluttua voi takkaa käyttää jo melko rajoituksetta, jee :)


Risunökerö liäkeissä

Lopuksi vielä otos viime heinäkuulta, tuli selattua vanhoja kuvia. Aika hurjaa, että vuosi sitten emme olleet kaataneet vielä ensimmäistäkään puuta.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Sälekaihtimet ikkunoihin

Eilen neidin isä tuli raksa-avuksi, tarkoituksena oli nakutella ikkunalistoja paikoilleen ja kokeilla sälekaihtimien asennusta. Säleiden asennus olikin tehty niin helpoksi ja kivaksi, että innostuttiin laittamaan kaikki paikoilleen. Yhtäkään listaa ei tullut laitettua, mutta kyllähän ne ehtii? :)


Säleet makkarissa...


...ja olkkarissa


Herra fiilisteli

Kohta lähdetään taas tonttiloille, tänään vuorossa sitä maalaamista kun eilinen meni kaihtimien parissa.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Takka!

Tänään taitaa olla neidin onnenpäivä :) Muurari muurasi meille hienon takan, molemmat olemme vallan ihastuneita siihen. Juuri sopivan kokonen tuohon kohtaan. Sen pitäisi lämmittää 90m2, joten kyllä sillä aika suuren osan talosta saa lämmitettyä.


Kotitakka Väinämöinen



Olohuone on nyt kokonaan maalattu, huomenna vuorossa meidän makuuhuone, vessa ja eteisen yksi seinä. Maalaaminen on ollut yllättävän kivaa ja huomenna saa jatkaa sitä hommaa.

Ai miten niin neidin onnenpäivä? No, kivan takan näkemisen lisäksi Alkossa käynti piristi kummasti. Oli herralle viskipulloa ostamassa ja kassatäti kysyi neidin papereita! :D Ihanaa, tässä maailmassa on vielä joku, jonka mielestä voisin mennä alle parikymppisestä =)

maanantai 12. toukokuuta 2008

Laminaattia

Viikonloppuna neidin serkut (maalari-monitaiturit) A ja A olivat auttamassa meitä. Yhdessä maalasimme ja tasoittelimme seiniä, saimme varsin paljon aikaiseksi. Iso Kiitos molemmille avusta!!!

Jani-kamu suoritti myös kosteusmittauksen ja saimme tietää, että lattialaatta on vielä liian kostea päällystettäväksi (uskomatonta, se on valettiin 19 viikkoa sitten). Siten haimme vuokralle kosteudenkerääjävekottimen, jonka pitäisi kerätä kosteutta huoneilmasta ja siten nopeuttaa betonilaatan kuivumista. Tulevana viikonloppuna oli tarkoitus aloittaa laminaatin laittaminen, mutta voimmekin nyt sitten nypeltää ikkunalistoja paikoilleen ja katsoa niitä laminaatteja hieman myöhemmin.

Tänään kävimme hakemassa pähkinälaminaatit rautakaupasta ja kuviomaalasimme yhden seinän. Eipä muuta. Aika vetelä päivä.


Tämän seinän neiti ja serkku kuviomaalasivat, oli aika jännää


Tässä molemmat seinät maalattuina


Tältä kuvio näyttää lähietäisyydeltä. Kuvio tehtiin käyttämällä Tikkurilan kuviointimaalia (20% vedellä ohennettuna). Ensin telattiin kuviointimaalia seinään noin puolen metrin levyiselle alalle. Sen jälkeen märkä pinta telattiin uudestaan, mutta nyt telalla, jonka päälle oli vedetty pakastepussi.


Herra ja neidin serkku tasoittivat pesuhuoneen seinää


Lopuksi tasoitimme harkkoseinää kodinhoitohuoneen puolelta

Tällä viikolla maalailemme seiniä, ei ole enää kovin paljon maalattavaa jäljellä :)

torstai 8. toukokuuta 2008

Kaakelia

Nyt löytyy seinäkaakelia ja lattialaattaa, niitä saikin selkä vääränä kantaa :) Kaksi makuuhuonetta on maalattu ja ensi viikolla niihin laitettaneen laminaatit lattiaan. Sitten listojen naputusta ja sälekaihtimet paikoilleen niin se on siinä.


Keittiön lattiaan tulee näitä ruskeita 33cm x 33cm-laattoja


Pesuhuoneen seinään laitetaan isoa valkoista laattaa ja pari riviä mosaiikkia


Vessan ja suihkun välinen seinä paikoillaan


Komeaakin komempi koira nauttii kauniista kevätpäivästä

Viikonloppu menee (yllättäen?) taas tonttiloilla maalaten ja kaikkea muutakin puuhaten. Ehtisipä pitämään sisäänmuuttotarkastuksen juhannuksen jälkeen, kesäkuun puolella kuitenkin.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Maalia

Viikonloppu meni talon sisäseiniä hioen ja maalaillen. Neidin isä oli vappuna auttamassa seinien pakkeloimisen ja hiomisen kanssa, tack så mycket!!! :)

Eilen maalasimme yhden makuuhuoneen, huomenna lisäämme toisen maalikerroksen ja sitten se huone onkin valmis lattialaminaattia varten. Tällä viikolla lähinnä tiedossa huoneiden maalaamista ja suihkuseinän tekemistä. Tänään illalla haemme eri laasteja laatoitusta varten ja viikonloppuna pääsee toivottavasti aloittamaan keittiön lattian laatoittamisen.

Tässä tilanneraportti tällä kertaa, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

torstai 1. toukokuuta 2008

Vappua!

Pari kuvaa vapun kunniaksi :)


Autokatoksen pääty paneloitu, pitäisi tuo palkki sahata lyhyemmäksi...ja koko katos maalata


Takan osat sisään kannettuina. Eivät painaneet 2000 kilon takan osaset ihan vähän...


Ostimme parin desin maalipurkkeja ja kokeilimme eri värejä. Tämä keltainen oli heti juuri se oikea Keltaisen Puutalon pintaan :)


Maalaamme yhden olohuoneen seinän hieman värikkäämmin, eri punaiset testissä.


Pesuhuoneen ja khh:n välinen seinä kasvaa esiin

Kohta olemme lähdössä taas tonttiloille, neidin isä on mukana. Ohjelmassa pesuhuoneen kimpussa puuhaamista ja seinien pientä pintahiomista. Viikonloppuna luultavasti maalaamme sisäseiniä. Simat ja tippaleivät ovat mukana eväskassissa, iloista vappua kaikille!!! :)