tiistai 23. joulukuuta 2008

Hyvää joulua!

Vihdoinkin neidin kauan odottama juhla on täällä, eli nyt ei muuta kuin joulunviettoon...!

perjantai 21. marraskuuta 2008

Syysmyrsky

Keskiviikkoaamuna meidät yllätti näkymä takapihalle: öisessä myrskyssä oli kaatunut mänty suoraan terassimme eteen. Onneksi ei kuitenkaan sen lähemmäksi taloa.





Nyt viikonloppuna tuo olisi tarkoitus pätkiä polttopuiksi. Neljä metriä lähemmäs niin se olisikin osunut suoraan takkaan...

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Muutamia kuvia

Viikonloppuna tuli tehtyä ulkohommia molempina päivinä. Neiti oli todella tyytyväinen viikonlopun saldoon :) Tässä muutama kuva:


Räystään aluslaudat löytyvät toistaiseksi vain katoksen tältä puolelta


Otsalaudat kiertävät nyt koko katoksen. Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus laittaa loputkin räystään aluslaudat.


Tippalistan yläpuolelle ammuimme paneelipätkät kiinni, jotta linnut eivät menisi tuulensuojalevyn läpi hakemaan villoja välipohjasta. Niiden maalaaminen jää kevääseen, nyt kun ei enää ole vuorokausia, jolloin lämpötila olisi koko ajan yli +5 astetta.


Lyhyeltä matkalta jätimme paneelit laittamatta, sillä se helpottaa huomattavasti sähköpiuhan vetämistä ulkovalaisimelle.


Pääovikin sai vuorilaudat ympärilleen. Huomasimme, että kuisti on valettu liian korkealle. Ihme juttu, teimme ihan piirustusten mukaan, mutta jossain kuitenkin heittää. Pitänee tehdä asialle jotain kevään puolella.


Herra rakenteli "puuvajaa" eräänä sunnuntaina, kuulemma toimii. Klapit pysyvät kuivempina.

Lauantaina sähkäri tullee laittamaan kanssamme varaston ja autokatoksen valoja ja sähköjä kuntoon. Tekee varmasti jotain muutakin, jos ehtii. Kivaa :)

torstai 6. marraskuuta 2008

Pimeys

Nyt pimeänä vuodenaikana on kyllä useampaan otteeseen miettinyt, että miten ihmeessä sitä jaksoi vuosi sitten touhuta taloprojektin kimpussa. Usein on ollut mielessä kunnianhimoinen ajatus: "Kun tulen töistä kotiin, teen hieman polttopuita/laitan kiinni sen otsalaudanpätkän tms.", mutta kotiin tullessa on jo niin pimeä, että autolta ulko-ovelle kävelykin tuntuu haasteelta (emme vielä ole saaneet ulkovaloja viritettyä paikoilleen). Rupea siinä nyt sitten sirkkeleillä, kirveillä ja naulapyssyillä urheilemaan. Yksi työmaavalaisin meiltä vielä löytyy, mutta kun tuolla ulkona on niin kylmäkin... :) Myönnettävä on: laiskuus, mukavuudenhalu ja väsy on iskenyt. Viikonloppuisin, valosalla, on kiva touhuta talon ja pihan kimpussa, mutta arkisin ei sitten millään. Ja miksi sitä tarvitsisikaan? Taitanut hieman jäädä tuo rakentamisvaihde päälle kun tuntuu että vieläkin olisi pakko tehdä koko ajan jotain.

Puutalon neiti on jo ihan joulutunnelmissa. Kynttilöitä poltetaan kuin urhimenoissa konsanaan ja ulos tekisi mieli hankkia metreittäin ulkovalosarjoja. Ehkäpä sitä viikonloppuna ehtisi käydä katsomassa joulurompetarjontaa.


P.S.Eilen neiti onnistui ekaa kertaa laittamaan saunan tulille ihan itse. Tunnin kuluttua sai mukavat löylyt 100(!?) asteessa.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Vuorilautoja

Tänään tuli pitkästä aikaa urheiltua hieman talon ulkopuolen kimpussa. Herra ampui vuorilautoja ikkunoiden ympärille ja neiti toimi apunaisena. Laitoimme myös otsa- ja nurkkalautoja autokatokseen. Kiva, kun hiljalleen näyttää valmiimmalta. Tässä hieman kuvia:


Etupihan vuorilaudat


Takapihalla samat. Mielenkiintoista nähdä miten oven ympärille saa laitettua vuorilaudat kun ikkunan laudat tulevat niin lähelle.


Katoksen otsat ja nurkat

Olisipa viikolla ja ensi viikonloppuna nättejä säitä, voisi jatkaa hieman ulkohommia. Vallan mukavuudenhaluiseksi sitä on tullut, sateella ei sitten millään viitsi mennä ulos muuta kuin koirun kanssa lenkille.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Sauna!

Herra sai viikonloppuna Janin perheineen avuksi (suurkiitos!) lauteiden kasaamiseen ja valmista tuli hetkessä:



Eilen koitti kauan odotettu ensimmäinen saunominen...

Sauna lämpiää


Sama ilman salamaa (hieman hornamainen tunnelma kuvassa)

Kerrassaan hyvät löylyt sai, tänään uudestaan.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Smyygilaudat

Viikonloppuna olemme laittaneet ikkunoiden smyygilautoja paikoilleen. Talon ilme muuttui taas hieman valmiimman näköiseksi :)


Etupiha aamuauringossa (mihin se aurinko päiväksi katosi?)


Tämä sorakasa pitäisi lapioida autokatokseen, mahdollisesti tulevalla viikolla


Takapihan smyygit


Herra laittamassa viimeisiä ikkunanpieliä kuntoon

Tänään kannoimme lauteet sisälle ja niitä osia oli niin paljon, että alkoi jo epäilyttää josko meille olisi lähetetty kahdet lauteet... :) Niitä kasailemme tulevalla viikolla. Nyt tutimaan.

torstai 11. syyskuuta 2008

Terkkujaaa!

Syyskuu hyvässä vauhdissa, keltaisella puutalolla on otettu melko rennosti. Kivaa kun voi käydä töissä ja sen jälkeen tehdä jotain pientä tai vain olla. Nyt viikonlopuksi on lupailtu poutasäitä, eli olemme varmaankin aika paljon ulkohommissa. Pitäisi paukutella muutamia lautoja eri kohtiin taloa ja pihaakin olisi hyvä siistiä hieman lisää. Viime viikonloppuna poltimme monta tuntia roskapuuta ja pikkuhiljaa tontti alkaa olla edes jokseenkin siedettävän näköinen.

Keskiviikkona saimme sorakuorman autokatoksen eteen ja nyt onkin sitten pieni urakka lapioida sorat katoksen alle. Olisi kiva saada auto suojaan talveksi.

Saunan kimpussa olemme olleet ja se projekti alkaa olla loppusuoralla. Lauteet nostanemme paikoilleen viimeistään sunnuntaina...jospa silloin illalla ehkä pääsisi kylpemään :) Voi sitä päivää ja hetkeä.

Eipä tässä muuta tällä hetkellä, raikasta syyskuun jatkoa kaikille!

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Uusia kuulumisia :)

Viime perjantaina kävi kaapeli-TV-asentaja, vihdoinkin. Ehdimme olla ilman tv-kanavia ja nettiä yli puolitoista kuukautta. No, pitemmittä puheitta nyt niitä aiemmin luvattuja kuvia Keltaisesta puutalosta:


Talon etupuoli alkaa hiljalleen näyttää siedettävältä. Tässä tarkoitan vain talon seinää, etupiha muistuttaa toistaiseksi vielä kaatopaikkaa.


Takapihalla näyttää myös aika kammottavalta. Jos vaikka tässä syksyn mittaan saisi pihaa siistittyä.


Autokatoskin on saanut maalia pintaansa

Maalailuhommia on hidastanut kehno sää, mutta nyt on talo kuitenkin siinä kunnossa, että se kestää hyvin tulevan talven vaikkei enää tulisikaan sopivia kelejä.

Sisätiloissa ei ole tapahtunut kummempia. Kaikki alkaa olla nyt mallillaan kun saunakin on pian valmis. Viikko sitten herran setä oli kaverina laatoittamassa saunan seinää ja viikonloppuna laitoimme saunan seinäpanelit paikoilleen. Maanantaina löytyi kiuas, Kastor KL-20. Sitä pitää kuulemma esipolttaa ulkona reilu pari tuntia. Saavat naapurit hupia kun lämmitämme kiukaalla ulkoilmaa :) Lauteet saapunevat viimeistään parin viikon kuluttua ja sitten pääsee löylyihin. Sitä onkin hartaasti odotettu.


Saunan seinät paneloituna ylin kierros poislukien


Laattoja saunassa


Meillä molemmilla ovat työt alkaneet. Uudesta kotikunnasta on ollut aika mukava lähteä töihin ja vielä mukavampi palata iltapäivällä takaisin kotiin. Neiti on naatiskellut kirjojen lukemisesta ja kaverien tapaamisesta. Kumma tunne, kun voi hyvällä omatunnolla tehdä sitä mitä huvittaa. Ei ole pakko jaksaa olla ahkera vielä työpäivän jälkeenkin. Kaiken kaikkiaan hyvä ja opettavainen vuosi takana, nyt rentoudutaan.

Tässäpä kaikki nyt, laittanen uusia kuvia ja kuulumisia taas jossain vaiheessa. Mukavaa alkavaa syksyä kaikille!

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Kuulumisia

Kotona ei netti ole vieläkään toiminnassa, mutta neidin isän nettiä voi vähäsen lainata. Piti vain tulla kertomaan että hengissä ollaan :) Kolme viikkoa on nyt vierähtänyt puutalossa (kohta kokonaan keltaisessa) asuessa ja ihmeellistä (ihanaa!) on ollut. Olemme nakutelleet viimeisiä listoja kiinni, ruuvailleet tauluja, pyyhekoukkuja yms. seinille ja laittaneet tavaroita paikoilleen. Ulkona olemme maalailleet taloa keltaiseksi ja räystäs- sekä koristelautoja valkoisiksi. Herran viimeistä lomaviikonloppua viedään, maanantaina alkavat työt. Neiti saa vielä muutamia päiviä lomailla ja puuhastella talon kimpussa.

Hieman olemme toki levähtäneetkin, sillä pari päivää meni mökillä tehden ei mitään ja keskiviikosta torstaihin olimme pääkaupungissa "minilomalla". Kaupoista löytyi kaikkea kivaa pientä kotiin =) Tätä sisustamisvaihetta neiti on odottanut kovin kauan ja nyt vihdoin saa laittaa kotia mieleisekseen.

Ensi viikolla pitäisi saada nettiyhteys auki, nähtäväksi jää. Toinen mikä hieman viivästyy on saunan lauteiden toimitus, heinäkuun kesälomien takia. Saanemme lauteet syyskuun alussa...siihen asti pitää pärjätä ilman saunaa.

Nyt takaisin kotiin, rautakaupan kautta. Milloinkohan niissä käyminen ei enää ole jokaviikkoinen tapa?

perjantai 4. heinäkuuta 2008

"Flyttin in bara"

Muuttotarkastus meni heittämällä läpi :D Nyt on neidillä ja herralla sanoinkuvaamattoman hyvä olo...aivan uskomatonta! Varsin rankka, mutta erittäin antoisa vuosi takana. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis koko projektista.

Viime kirjoituskerran jälkeen olemme nukkuneet yhteensä 10 tuntia ja nyt on hieman väsy olo. Mutta saatiin muuttoa varten valmiiksi :) Loppurutistuksessa olivat jeesaamassa herran sisko, Sami, neidin isä ja naapurin setä (ja tietenkin sähkö- ja putkimiehetkin paiskoivat hommia). Mielettömän iso kiitos kaikille teille!

Nyt olemme vanhassa kodissa pakkaamassa ja tulevan yön vietämme uudessa kodissa. Erityistä siksi, että ekan kerran omassa sängyssä. Huisia.

Tässä kuvia talolta nyt, uusia ei enää sisältä tulekaan. Jahka talo on maalattu keltaiseksi laitan vielä siitä kuvat, täytyyhän tämännimiseen blogiin saada todistusaineistoa "valmiista" talosta.


Pääovi, tuulikaapissa vielä hitunen maalaamista


Eteinen


Eteisen kaappi












Kodinhoitohuoneesta tuli sininen (sopii merelliseen kuntaan)


Khh:n uloskäynti


Tekninen nurkkaus kaipaa jonkinlaista kaappia tms. ympärilleen


Suihkunurkkaus


Pesuhuoneen seinää


Toinen wc vielä hieman keskeneräinen. Onneksi yksi huussi toimii :)

Kuten kuvista näkyy on sisällä vielä muutamia väliovia ja listoja laittamatta. Samoin sauna on vielä keskeneräinen. Näitä ja ulkohommia puuhastelemme kesän ja syksyn aikana.

Keltaisen puutalon väki kiittää kaikkia projektiin tavalla tai toisella osallistuneita. Ilman teitä tämä ei olisi onnistunut. Kiitos ja halei!

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Kiire

Keltaisella puutalolla pitää kiirettä, neiti rautakauppareissulla kotona laskuja maksamassa, herra viimeisiä laattoja laittamassa. Kamera jäi talolle, joten kuvia pystyy laittamaan vasta viikonloppuna.

Kolme päivää (70 tuntia) aikaa muuttotarkastukseen. Iiks.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Vastaus kommenttiin

Piti ensin kirjoittaa Mikolle Joensuuhun vastaus kommenttilootaan, mutta siitä uhkasi tuli niin pitkä, että laitan sen tähän.

Kiva kuulla, että on ollut hauska seurata rakenteluamme. Voin kuvitella, että aika monet pudistelevat päätään tätä blogia lukiessaan :) Taidamme olla hieman yllytyshulluja, sillä joku vinkkasi viime kesänä toisesta blogista, jossa nuoripari rakensi itse taloa ja tekivät lähes kaiken itse suunnilleen samoilla tietotaidoilla kuin mekin. Tuli siinä sitten vain mietittyä että jos nuokin niin kyllä mekin sitten =) Eikä kyllä vielä olla kaduttu. Ja olisihan se tässä vaiheessa, hieman ennen muuttoa, noloa ruveta katumaan.

Palkattua kirvesmiestä/timpuria ei ole ollut, yksinkertaisesti siitä syystä, ettei sellaista tähän budjettiin olisi mahtunut. Lähipiirissämme on jos jonkinlaista nikkaria, joten tietty tukiverkosto löytyy omasta takaa. Aina on löytynyt joku jolta kysyä. Lisäksi talopaketin mukana tullutta rakentajakansiota on selattu todella ahkerasti. Sieltä on löytynyt tarkat piirustukset ja ohjeet siitä, miten mikäkin tehdään. Nettiäkin on tullut koluttua, lähinnä materiaalivalmistajien kotisivuja, joilta olemme tulostaneet asennus- ja työohjeita yms. Aluksi kävin myös eri keskustelupalstoilla katselemassa mielipiteitä ja vinkkejä, mutta se loppui aika lyhyeen, sillä mielipiteitä ja tekotapoja on yhtä monta kuin on rakentajiakin. Siinähän vain menee ihan hämmälleen kun yksi suosittelee yhtä tapaa ja toinen taas väittää sellaista ihan huonoksi.

Todella suurena apuna on ollut tuleva naapurimme, joka itse rakensi talon alusta loppuun oikein taidokkaasti. Häneltä on aina voinut käydä kysymässä apua ja neuvoja. Lisäksi hän on välillä (aika usein) käynyt näyttämässä jonkin jutun alkuun ja itse olemme siitä sitten jatkaneet. Toivottavasti emme ole olleet hänelle ihan pain in the ass :D Ehkäpä hän huokaisee helpotuksesta kun nämä rakentelijat pääsevät muuttamaan pian...

Laatoitushommissa herran kaverina on ollut tämän setä, joka on laatoittanut varsin paljon juuri märkätiloja. Ellei näin olisi ollut, olisimme varmasti palkanneet jonkun tekemään pesutilat. Nyt uskalsimme lähteä siihen hommaan, kun on ollut kokenut laatoittaja mukana tekemässä ja opettamassa.

Kaikkeen, mitä olemme talolla tehneet, pätee se, että olemme ensin selvittää oikean tekotavan (tai siis hyväksi havaitun, sillä tekopapoja on niin monia) ja sitten lähteneet tekemään sitä asenteella hitaasti mutta varmasti hyvää tulee. Tahallista hutilointia ei ole missään vaiheessa tapahtunut, mitä nyt muutama inhimillinen pieni mittavirhe, mutta ne eivät kuitenkaan sitten käytännössä haittaa. Ja osa niistä virheistä onkin kääntynyt parhain päin :)

Eipä sitä vielä oikein pysty sanomaan olisiko sittenkin kannattanut ottaa ammattilainen tekemään jokin juttu. Mahdolliset virheet paljastuvat usein vasta jonkin ajan, vuosien, kuluttua, kuten kaikilla rakennuksilla. Sen ainakin tiedän, ettei meidän talostamme löydy 146 virhettä, kuten jollain "oikealla" rakennustyömaalla oli paljastunut. Ja niiden tekijöiden pitäisi olla ammattilaisia. Omaa taloaan tekee kyllä varsin hartaasti ja antaumuksella, sillä itsehän siitä sitten saa kärsiä jos on jossain töpeksinyt.

Jep, romaanihan tästä tuli. Nyt neiti lähtee talolle jatkamaan kodinhoitohuoneen tekoa. Sunnuntaina lisää kuvia ja juttua, aurinkoista viikonloppua kaikille!

Khh:n ylläri

Talolla mukavuudet lisääntyvät koko ajan: eilen saimme vessan toimimaan ihan oikeasti ja hanastakin tulee sekä kylmä että lämmin vesi.


Peilistä näkyy vastapakkeloitu seinänpätkä


Tiistaina Sami ja Marko olivat taas avittamassa, Sami viritti keittiötä neidin kanssa (kaappien ovet saapuivat) ja Marko oli apupoikana pesuhuoneen laatoituksessa. Kiitokset pojille avusta!


Pesuhuoneen lattiaa


Eilen naapurin setä uhrasi aikaansa meitin keittiön altaan ja allaskaapin asennukseen. Eipä neiti olisi tuosta itse selvinnyt (liian monta liikkuvaa osaa tjsp), eli tackar för hjälpen!

Kodinhoitohuoneen ilme on muuttunut melkoisesti sitten viime näkemän, neiti on päässyt pensselillä ja laatoilla puuhastelemaan ihan oman mielensä mukaan =) Saattaa olla huomenna melko valmis, eli ehkäpä sieltä tulee kuvaa sitten sunnuntai-iltaan mennessä.

Herralla alkaa loma huomisen jälkeen, huh. Neiti on hieman kyllästynyt olemaan talolla kaikki päivät yksin puuhastelemassa. Tai no, onhan koiruli ollut seurana, mutta sekin mokoma nukkuu enimmäkseen. Tulee vain välillä tarkistamaan miten neidin rakentelu sujuu. Luulee varmaan olevansa vastaava mestari.

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Laattoja

Juhannus tuli ja meni. Sinä aikana ehdimme tehdä melko paljon, muttemme kuitenkaan tarpeeksi. Laattojen sommittelu vei odotettua enemmän aikaa ja siten pääsemme aloittamaan lattioiden laatoittamisen vasta huomenna. Jännitystä elämään :)


Sähkäri oli monta tuntia töissä torstaina, kytki sähköt kodinkoneisiin, pistorasioihin ja valaisimiin. Koiruli viihtyi olohuoneen valojen alla.


Sydän makkarimme seinällä. Hassu sattuma :)


Kummitustalon ovesta päästiin nyt, kun ei tarvinnut sähköpiuhoja oven alta vetää. Naapurin setä tuli oven asennusavuksi, tack!!! :)


Tuulikaappikin muuttui valoisammaksi


Neiti harjoitteli laatoittamista khh:ssa. Homma jatkunee tänään. Hui.


Saunan ja pesutilojen lattioiden vedeneristäminen meneillään

Neiti on nyt koko viikon talolla, tehtävälistalla maalaamista (tuulikaappi ja khh), laatoittamista (khh) ja katon panelointia (tuulikaappi, khh). Herra tulee töiden jälkeen kaveriksi, hänelle jää pesutilojen lattioiden päällystäminen. Jos vaikka ensi viikolla pääsisi ruuvailemaan viimeiset kaapit paikoilleen ja laittamaan olohuoneeseen lattialaminaatin. Pakkohan se on ehtiä ennen tarkastusta :)

torstai 19. kesäkuuta 2008

Juhannus

Neidin ja herran juhannus menee tiiviisti talolla Inkoossa (mervin kysymykseen vastaten). Saanemme tänään lieden, jääkaapin, pakastimen, mikron sekä valaisimet käyttöömme, joten jussia voinee siellä ihan hyvin viettää. Peseytymismahdollisuudet ovat vielä toistaiseksi hieman ankeat, mutta onneksi vettä tulee hanasta ja järvi löytyy pienen ajomatkan takaa.

Meillä on tänä viikonloppuna iso laatoitusurakka tiedossa. Saunan ja pesutilojen lattiat pitäisi laatoittaa, samoin kodinhoitohuoneen seinä. Kolme täyttä päivää ja niiden aikana pitäisi ehtiä tehdä mahdollisimman paljon. Siinä välissä viettää hieman juhannustakin :)

Ai niin, sisäänmuuttotarkastus on varattu perjantaille 4. heinäkuuta klo 10.00. Nyt jänskittää.

Oikein leppoisaa juhannusta kaikille!


P.S. Terkut takaisin sinne naapurin Ivanille, hieno talo teilläkin! :)

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Remppa-apua

Neidin haave toteutui :) Jossain vaiheessa tuli sanottua, että ilmaantuisipa jostain tänne sellainen viiden hengen remppaporukka (TV:stä tuttu) hetkeksi meidän seuraksemme tekemään taloa valmiimmaksi. Ihan sattumoisin tänään kävi juuri sillä tavalla. Neiti saumasi aamupäivällä kodinhoitohuoneen lattiaa ja iltapäivällä naapuri tuli auttamaan keittiökaappien kasaamisessa. Neidillä ei ihan voimat riitä niiden nosteluun...eikä muutenkaan ole täysinoppinut kalusteasentaja :) Onneksi sitä oppii koko ajan lisää kun katsoo miten taitavammat tekevät juttuja ja yrittää olla siinä apunaisena. No, Sami tuli hieman myöhemmin jeesimään ja illalla tulivat sitten herra ja tämän setä sekä Marko. Putkimieskin kävi päivällä tekemässä jakotukit kodinhoitohuoneeseen, eli tänään oli yhteensä viisi miästä meillä auttamassa erinäisten asioiden kanssa. Melkein ku telkkarissa :D Suurkiitos vielä kaikille, olette ihania!

Tässä kuvia:

Olkkarista keittiöön


Khh:sta keittiöön


Pesuhuoneen seinä


Vessan peilikaappi

Huomenna neiti hakee veljensä mukaan talolle, laitamme varmaankin kolmanteen makkariin laminaatit ja vaatekaapin. Pikkuhiljaa... :)