Oman laskutapani mukaan kevät alkaa aina maaliskuun 1. päivä, keleistä huolimatta. Otin eilen varaslähdön ja aloitin pihan kevätsiivouksen. Kuten aiemmin kerroin, ei syksyllä enää jaksanut pihan puunaaminen innostaa, mutta näin pitemmän tauon jälkeen tekee mieli jo päästä ulos tekemään jotain hyödyllistä.
Tässä varmastikin varhaisimpia (28.2.) kevätkuvia, joita pihalla olen ottanut:
|
Ruusupavut kuivahtivat mukavasti talven aikana, nyt joustinpatjat oli helpompi putsata puhtaaksi. |
|
Luulin saaneeni kaikki narsissit ja muut sipulit siirrettyä pois takapihan uuden "kattotiilikukkapenkin" luota, mutta näköjään missasin yhden. |
|
Timjami on pitänyt leudosta talvesta, tuoksuu ja maistuu hyvälle. |
|
Syreenin silmut odottelevat lämpimiä säitä. |
|
Tämä pieni orvokinihmetys löytyi ruusupapulaatikosta. Vieressä, reilun metrin päässä maassa kyllä kasvoi viime vuonna orvokkeja, olisikohan sieltä levinnyt. |
|
En tiennyt, että pillisipuli on monivuotinen... |
|
Sain pihahommiin kaveriksi herra viisveen, hän oli innoissaan näkemistään kevään merkeistä: madosta, hämähäkistä ja juolavehnistä, jotka jo iloisesti kasvoivat eräässä viljelylaatikossa. |
|
Raparperi ylävasemmalla kurkisteli esiin (peitin sen lehdillä, kun/jos tulee vielä pakkasia), lisäksi purppurakeijunkukka, syysleimu, imikkä, minttu ja jokin, jonka nimeä en muista, ovat jo alkaneet kasvuhommiin. |
|
Syksyllä istutetut sipulit ovat nyt vaarassa: pakkanen ja jänöt voivat tehdä tuhoa. Suojasin hieman havuilla, jos auttaisi. |
Nyt on valittu myös kylvettävät siemenet: huomenna kylvömultaa kaupasta ja hommiin. Pieneksi haasteeksi saattaa muodostua neiti 2v., joka niin mielellään tutkii kaikkea mielenkiintoista. Kuten multapurnukoita.
Narsissit ovat kyllä kummallisia. Putkahtelevat mistä sattuvat.
VastaaPoista