maanantai 18. helmikuuta 2013

Menneiden muistelua

Blogiin tunnisteita lisäillessä tuli tietenkin luettua kaikki vanhat tekstit läpi. Se olikin yllättävän hyödyllistä, sillä välillä musta (hieman kärsimättömästä kaikki heti mulle nyt-tyypistä) tuntuu siltä, ettemme ole muuton jälkeen tehneet yhtään mitään. Että raksa-aikana olisimme rehkineet niska limassa (ja niin rehkimmekin) ja muuton jälkeen vain löysäilleet. Onneksi blogi osoitti, ettei näin ole. Kuten seuraavista kuvista huomaa:

Etupiha jonkin aikaa muuton jälkeen (smyygien asennusta)

Takapiha jonkin aikaa muuton jälkeen.

Ei vielä nurmikkoa, ei istutuksia, mutta rumia pressuja niidenkin edestä.

Tästä oli vielä pitkä matka klapeiksi, saatika sitten siihen, kun mies viime kesänä rakensi vajan ja saimme puut suojaan.

Olin jo unohtanut sen, miten mua rakennusurakan alussa ärsytti suunnattomasti se, kun ei otettu todesta. Suurin osa rakennusprojektissa mukana olleista yritti aluksi hoitaa asioita miehen kanssa, mutta usein turhaan. Eihän hän voinut asioihin kovastikaan ottaa kantaa, sillä minä olin se joka organisoi, järjesti, tilasi, soitti puhelut ja kirjoitti sähköpostit. Miehellä oli sitten enemmän se asioiden toteuttamispuoli omalla osallaan. Pian puhelut ja yhteydenotot alkoivat kuitenkin kääntyä suoraan minulle, huomasivat vissiin, että asiat hoituvat nopeammin niin. Ehkeivät nämä kyseiset miehet olleet tottuneet asioimaan naisen kanssa raksa-asioissa?

En myöskään muistanut sitä, kuinka hirvittävän usein jouduimme asioimaan rautakaupassa. Välillä se tuntui olevan päivittäistä. Nyt ei rautakaupoissa tule käytyä kuin ehkä muutamia kertoja vuodessa.

Väsymys näytti olleen myös aikamoista silloin rakennusurakan aikana. Välillä ei millään olisi töiden jälkeen jaksanut raahautua hommiin, mutta usein oli pakko. Muistan kerran, kun olimme ajaneet jo puolet matkasta ja sanoin, ettei mua yhtän huvita mennä tontille. Käännyimme takaisin ja pidimme leffaillan herkkuja mutustellen. Se oli varmasti aivan oikea ratkaisu.

Tänä kesänä muutosta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Ja edelleen ne muutamat listat puuttuvat :) Itse asiassa, ensimmäisiä remontteja on jo mietitty. Ihan vain siksi, että täällä asuessa ovat maku ja tyyli muuttuneet ja huomaa, mikä toimii ja mikä ei. Toteuttamaan ruvetaan vasta myöhemmässä vaiheessa, sillä nyt ja muutamia vuosia eteenpäin on pintojen (etenkin lattian) kulutus kovaa. Eikä pintojen uusiminen ihan ilmaistakaan ole, joten lotto vain vetämään.

2 kommenttia:

  1. Ja kun aikaa vielä kuluu niin huonekalut ovat kiertäneet paikasta toiseen (ja vaihtuneet), hankalatkin hetket jääneet unohduksiin, mutta listat puuttuu edelleen.

    VastaaPoista
  2. Vill mofa komma och spika fast de sista listerna? ;) Kan lova att de är de allra knepigaste...

    VastaaPoista