perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pihan ensimmäinen pioni

Meillä oli vieraita kylässä keskiviikkona ja he toivat tuliaisiksi pihan ensimmäisen pionin. Olin ajatellut alkaa keräillä niitä pikkuhiljaa, ystävä oli selvästi lukenut ajatukseni!

Aikaisempaa kokemusta pioneista ei ole, joten googlettaminen tuli taas avuksi. Pionit pitävät auringosta, mutteivät siedä seisovaa vettä, joten istutin uuden tulokkaan ruusujen viereen. Siinä pitäisi olla juuri sopiva paikka. Laitoin vielä hieman hiekkaa mullan päälle, sitä kun suositeltiin.

Karpaattienkellot kukkivat, samoin malvat (alin kuva malvoista on otettu klo 23, joten laatu hieman heikko kun puhelimella kuvaa). Kuvaan pääsi myös pihan ensimmäinen pioni.

Pionin vieressä ovat ruusut availleet nuppujaan. Sommerwindin avautumista vielä odotellaan, mutta muut kukkivat jo.

Vasemmalla "Leonardo da Vinci", yläoikealla "äitienpäiväruusu" (oikea nimi ei tiedossa) ja alaoikealla uusi tornionlaaksonruusu. 
Omenasato jää tänä vuonna jostain syystä heikoksi, vaikka puut kukkivatkin komeasti. Oikealla kuva viime vuonna istutetusta loistojasmikkeesta, jonka kimpussa yökiitäjä hyöri.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Viikonlopun rakennusprojekti

Isäntä kyhäsi viikonlopun aikana pienen, väliaikaisen "kasvihuoneen"/kasviboksin meidän tomaateille, basilikoille ja chileille. Viritys on tehty jämälaudasta ja petauspatjan pakkausmuovista. Hieman muovia jäi uupumaan, täytyy katsoa jos sitä jostain löytäisi hieman lisää. Ei se pihan kaunein yksityiskohta, mutta ajaa toivottavasti asiansa. Ja jos vaikka sitten muutaman vuoden päästä voisi sen oikean kasvihuoneen rakentaa.


Huomenissa virittelen tomaateille köysistä tuet, joita pitkin voivat sitten kasvaa ylöspäin. Lisäksi pari tomaattia ja chilit tarvitsevat isommat ruukut. Kiva seurata, josko tomaatit kypsyisivät hieman aiemmin tänä vuonna lämpöhoidon takia. Mietin myös, josko pitäisi laittaa rucolaa tulemaan uudestaan, jos vaikka olisivat paremmin kaalikoilta suojassa tuolla boksissa. En kyllä edes tiedä ovatko kaalikoit enää riesana?

Kasvimaalla alkaa näyttää lupaavalta. Laitoin alkuviikosta ruohosilppua katteeksi laatikoihin ja jotenkin tuntuu, että kasvu on sen jälkeen lisääntynyt paljon.


Salaattia on saanut poimittua voileiville, pieniä pinaatinlehtiä piirakkaan. Herneille pitää kohta laittaa tuet. Kaikki sipulit ovat itäneet.
Punajuurista suurin osa on itänyt, toivottavasti kokeilu onnistuu! Omenoita ei tänä vuonna tule yhtä monta kuin viime vuonna, vaikka nyt näkyykin raakileita molemmissa puissa. Pirja kukki hienosti, mutta näkyy olevan vain kaksi omenaa tulossa. Olen aika huono poimimaan yrttejä kuivatukseen tai pakkaseen. Onneksi ne kukkivat nätisti ja houkuttelevat pölyttäjiä paikalle. Jos huomenna yrittäisi saada ruohosipulista, mäkimeiramista ja timjamista hieman talteen. Korianteri ja kurkkuyrtti ovat itäneet hienosti, heinäkuussa varmaan jo kasvustot rehottavat. 

Kevään kukkijat ovat aika pitkälti kukkineet ja nyt on kesän värien vuoro. Malva on lempikukkiani ja ihan kohta malvapenkki on täynnä kukkia. Pari vuotta vanha äitienpäiväruusuni avasi nuppunsa ensimmäisenä. Laikkukirjokanukka on kasvanut hienosti paikallaan autokatoksen takana. Sille pitäisi laittaa seuraksi muutama pensas lisää. Kuvassa myös takapihan pikkukoivuista tehdyt juhannusvihdat. 

torstai 13. kesäkuuta 2013

TSI kukkatuoli - DIY flower chair

No niin, nyt se on valmis. Joitakin viikkoja sitten raahasin kaatopaikalta kotiin tämän rikkinäisen tuolin:


Hioin sen kauttaaltaan ja sen jälkeen isäntä ja pikkumies tarttuivat pensseleihin ja sutivat pintaan maalia. Ai niin, isäntä lisäsi myös pari tukirimaa, että sain emalivadin tukevasti paikoilleen. Vatiin hieman kesäkukkia ja tadaa:


Kiva pieni projekti, tahtoo näitä lisää. Tälle ei pahemmin tullut hintaakaan. Itse tuolihan oli ilmainen, pieni maalipurkki maksoi 7e, kesäkukat 8,80e. Vanha emalivati oli 12e, mutta sitä voi tämän istutuksen jälkeen käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen. Lisäksi hieman hiekkapaperia ja multaa, joita löytyi entuudestaan.

Sain tänään pikkumiehen avukseni laittamaan talon päätyä siistimmäksi. Teimme kivireunusta kuorikatteen ja soran välille ja nypimme rikkaruohoja. Laitan kuvaa kun on homma "valmis". Olen tässä huomannut, että pitää alkaa jakaa pihaa alueisiin ja pienempiin projekteihin. Tällä hetkellä sudin hieman siellä ja hieman täällä, eikä mitään huomattavaa muutosta tunnu syntyvän. Jos ottaisin jonkin tietyn kohdan työn alle, voisi valmista syntyäkin.

Lopuksi vielä hehkutusta sateesta: vihdoinkin! Olen odottanut sadetta viikkoja ja nyt sitä piisaa. Jotenkin tämä meidän alueemme on sellainen, ettei tänne sateita pahemmin tule. Pilvet kiertävät usein muutaman kilometrin päästä. Mutta nyt kärsinyt nurmikko saa virkistystä, sadevesitynnyrit tulevat täyteen eikä tarvitse muutamiin päiviin juosta iltamyöhällä tuolla kastelukannujen kanssa.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Itsepäinen kanto

Menneellä viikolla tuli roikuttua lapionvarressa hieman enemmänkin, sillä torstaina sain odotetun taimilähetyksen. Piti istuttaa ruusuja ja iso kasa perennoja. Ruusut menivät näkösuojaksi rajalle, perennat takapihalle pariin eri paikkaan.

Takapihan ison kiven ympärille tein perennapenkin. Penkkiin pääsi taimitoimituksessa tulleita kivoja ylläreitä + akileija, minttu ja syysleimu. Meni hieman myöhään muutamana iltana kun pääsi tuota tekemään vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen. Tämäkin kuva otettu klo 23.15.

Tuo kiven ympärillä oleva kukkapenkki varmasti kasvaa jossain vaiheessa leveyttä, mutta tällä hetkellä sen on oltava tuon kokoinen, sillä eräs kohta 4v. tykkää kiipeillä kivelle ja hyppiä alas sieltä.

Hopeahärkki, helmiorapihlaja, sammalleimu ja herttavuorenkilven vieressä jokin nätti liila, jonka nimeä en tiedä. Naapurilta viime vuonna sain, muttei hänkään tiennyt nimeä.

Kaikki istutetut perunat ovat päässeet maanpinnalle. Karviaismarjoja näyttäisi tulevan reilusti. Taidan olla ainoa tässä perheessä, joka niistä pitää. Kasvimaan laajentamisen tiellä on pieni este, tuo melko jyhkeä kanto. Mutta kyllä se vielä antaa periksi ja irtoaa.

Timjami, ruohosipuli ja paaaljon mansikoita tulossa. Pitää muistaa laittaa verkko mansikkamaan päälle.

Jälleen kissanminttu kuvassa, siperianunikko (yksi perennaylläreistä) ja verikurjenpolvi, joka kasvaa niin korkeaksi, että pitää tukea.

Sadetta kovasti toivoisin, sillä täällä ei ole satanut kunnolla viikkoihin. Nurmikko on kohta enemmän ruskea kuin vihreä.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kesäkeittiön suunnittelua ja kasvien istuttelua

Tähän alkuun tulee heti kuukauden kuva. Paljon on vihreämpää kuin kuukausi sitten.

Takapiha 3.6.2013
Olikohan se viime vai toissa vuonna kun aloin haaveilla kesäkeittiöstä? Nyt otettiin askel lähemmäksi sitä haavetta, kun kävin viikonloppuna hakemassa vanhan tiskiallastason tuosta kivenheiton päästä. Hinta 20e, löytyi Torista. Tarkoituksena kyhätä tuolle sopivan korkuiset jalat ja jokin alahylly, ripustaa vesisanko yläpuolelle ja laittaa grilli sitten kylkeen kiinni. Siinä sitten passaa kokkailla ulkosalla. Ideoita on googlailtu, mutta vielä pitää hieman tutkimustyötä tehdä, ennen kuin isäntä saa ryhtyä tason kimppuun.

Yksi tulevan kesäkeittiön osista
Tänään pistin keltasipuleita maahan. Hurjan myöhään, muttei mahda mitään. Viikonloppuna saimme tehtyä uuden istutuslaatikon ovenkarmeista ja nyt siihen meni sitten parikymmentä sipulia. Raparterin siemenet ovat tämän yön liotuksessa ja pääsevät huomenna samaan laatikkoon. Samoin herneet ovat itämässä, nekin menevät maahan ihan lähipäivinä, varmaankin jo huomenna.

Istutuslaatikko ovenkarmeista. Paksu kerros sanomalehtiä (myös alareunojen alta ulkopuolelle) ja muutama säkki multaa. Kunhan saamme kompostointia tehostettua vähenee ostomullan tarve, onneksi.

Kukkiva raparperi ja maasta pilkistävä peruna
Tänä vuonna muutamat pihan kasveista kukkivat ensimmäistä kertaa: se aiemmin mainittu jättimelba, toinen kriikunapuista, syreenipensaat ja tuo raparperi. Ei kuitenkaan saanut raparperi kauan kukkia, sillä katkaisin tuon kukkavarren heti kuvan ottamisen jälkeen.

Minttu oli valtaamassa koko yrttilaatikon, joten se kaivettiin ylös ja siirrettiin muualle. Isäntä kaivoi sille syvän kuopan ja laittoi patolevyä kuopan reunoille. Pääseeköhän se vielä tuostakin leviämään? Nyt pitäisi vain onnistua hävittämään kaikki mintunrippeet yrttilaatikosta.

Kuunliljat ovat tässä vaiheessa tosi nättejä. Pian ne rehottavat niin, että tulevat tuohon polulle asti. Keskellä sammalleimu.

Pikapika-kohopenkki karhunvatukoille, ukkolaukka ja kissanminttua

Tänään illalla kävin Marttojen kokouksessa (?!?). En oikein usko sitä itsekään. No, ei ollut kovinkaan vaikea sinne houkutella, sillä illan aiheena oli perennanvaihto. En ottanut mitään perennoja mukaan, sillä en keksinyt mitään, mistä olisi voinut vielä ottaa. Enkä myöskään ajatellut, että sieltä tarttuisi mitään mukaan. Kenellekään ei kuitenkaan kelvannut akileija eikä karhunvatukka, joten ne sitten ostin 50 sentillä.

Kotiin tultuani ja lasten mentyä nukkumaan piti vielä sitten istutuspuuhiin ryhtyä. Karhunvatukoiden sijoitus oli hieman haasteellinen, sillä halusin ne kasvimaan lähelle. Siinä kohdassa mihin niitä aiottiin laittaa on kallio melko pinnassa, mutta kauan ei voinut pähkäillä, sillä vatukat halusivat jo uuteen multaan ja vettä päälle. Siten kyhäsin niille pikaisesti kohopenkin materiaaleista, joita siinä vieressä sattui lojumaan. Ne täytyy vaihtaa äkkiä kivemman näköisiin. Akileija pääsi takapihan ison kiven juureen.

Viherpeukaloilla on nyt Villit viikot ja tilasin sieltä äsken perennoja (18kpl mix-astiataimia ja neljä syysleimua) ja pensaita (hansaruusu, tornionlaaksonruusu ja loistojasmike) halvalla. Pian pääsee siis taas uusiin istutuspuuhiin.