torstai 17. tammikuuta 2008

Edistystä

Pientä kiireen tuntua on ollut havaittavissa, mutta nyt on vihdoinkin aikaa päivittää blogia ja lisätä muutama kuva viimeaikaisista tapahtumista.

Lattiavalu oli pintakuiva varsin nopeasti ja pari päivää itse valun jälkeen uskaltauduimme tepastelemaan lattialle. Silloin siellä näytti tältä:



Autokatoksen varastonpuoleinen pääty on nyt kokonaan paneloitu. Pian pitäisi alkaa väsäämään varastoa lämpöiseksi, ovelliseksi ja lukolliseksi. Ettei tarvitse naapuria aina rassata. :)



Pari viikkoa sitten Jani-kamu kävi meitä jeesaamassa, silloin aloitimme katon koolausta. Kiitos, Jani! :)



Nyt rimoja on jo hieman enemmän kuin kuvassa ja toivottavasti tulevan viikonlopun jälkeen suurin osa niistä paikoillaan.

Viime sunnuntaina herran sukulaisia tuli taas talkoisiin, tällä kerralla oli vuorossa ikkunoiden asennus. Porukalla homma sujui varsin ripeästi: viidessä tunnissa kaikki ikkunat olivat paikoillaan ja siinä oli tietenkin pidetty lakisääteinen kahvitauko välissä :) Iso Kiitos avusta!



Olohuoneen, eteisen ja keittiön kohdalla meillä on vino sisäkatto ja sen takia olemme muutamana päivänä könynneet kattotuoleilla tekemässä runkoa tavallisen kattoristikon ja saksiristikon välille. Villa pölisee, hiki lentää, mutta nyt rungot ovat viittä vaille valmiit.



Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä paloluukut talon päätykolmioihin. Ohjelmaan kuuluu myös katon koolausta ja ilmastointiputkien "hienosäätöä". Neidin isä on tulossa mukaan, joten saanemme melko paljon tehtyä.

Hormit tulevat viikolla 6 ja muuraus on viikolla 7. Puhallusvillat tulevat välipohjaan viikolla 8 ja takan muuraus on jossain vaiheessa sen jälkeen. Jänniä aikoja. :)

tiistai 1. tammikuuta 2008

Lattiavalu tehty

Saimme yllätykseksemme sunnuntaina kuulla, että talomme lattia valetaankin jo seuraavana päivänä. Hyvä kun hieman aikaistui, pääsee jännittämästä :)

Ennen valun tekoa oli kaikkea pientä säätämistä valun alle jäävien putkien yms. kanssa. Tässä lattia valukunnossa:


Valuajankohdan aikaistumisen vuoksi olimmekin sitten uudenvuodenaattona tontilla jo klo 7.00. Kolme pumppuautoa toivat betonia ja kaksi miestä tasoitti lattiaa. Valu meni hyvin, betonia oli tarpeeksi jne. Huh, nyt ei tarvitse enää sitä stressata.

Tässä kuvia:


Pumppuautot aamun pimeydessä



1/4 talosta valettu



2/3 talosta valettu



Koko talo valettu



Lopulta valettiin varasto


Hieman betonia jäi yli, siihen piti tietenkin ikuistaa valupäivä :)


Betoniukkojen tehdessä töitään laitoimme autokatoksen varastonpuoleiseen päätyyn verhoilupaneelia, ettei suoraan juuri valetun lattian päälle sataisi lunta/vettä.



Huomenna saamme, toivottavasti, tehtyä tuon loppuun.

Viikonloppuna alamme tehdä kattokoolauksia, kivaa saada olla sisällä ja kävellä kovalla lattialla (soran, styroksin tai raudoitusverkkojen sijaan).

Oikein hyvää uutta vuotta 2008 kaikille!